Vintage puutarhajuhlat


Puutarhajuhlia on hauska järjestää kesällä ja niidenkin ympärille voi koota helposti teeman. Me päädyimme järjestämään puutarhajuhlat hiukan vintage-tyyliin. Siihen kuului pastellinsävyt, kukkia, ruusuja, pientä kuviota ja pieniä makupaloja, suolaisia ja makeita.

Menu oli seuraavanlainen

- viirinauhainen täytekakku
- ruusuiset muffinit
- kirsikkaiset murokupit
- mini quiche lorraine piiraat
- kolmioleivät
- pink lemonade juoma

Reseptejä tulee näistä tämän viikon aikana lisää, mutta aloitetaan pirteällä juomalla, Pink Lemonade:lla.

Juoman historia vie meidät 1800-luvulle amerikkalaisiin sirkuksiin. Juoman keksimisestä on muutamia eri versioita ja niin on itse juomastakin. Syntyipä se punaisen peiton tai punaisten pastillien ansiosta, pääsääntöisesti Pink Lemonade-juomalla tarkoitetaan tuoreista sitruunoista puristettua mehua, johon on lisätty vettä ja sokeria. Punainen väri siihen on saatu eri hedelmien tai marjojen mm. vadelmien, mansikoiden, karpaloiden tai verigreipin avulla. Juomaa tarjotaan lähinnä kesäisin runsaiden jäiden ja sitruunaviipaleiden kera. 
Vaikkakin alkuperäinen Pink Lemonade-juoma on hiilihapoton, jäin itse miettimään miltä se mahtaisi maistua kivennäisvedellä tai Sprite:llä tuunattuna? Sopisi melko hyvin silloin juhlamaljaksikin.


Pink Lemonade
2-3L

1 cup sokeria
1 cup vettä

2½ cup juuri puristettua sitruunamehua
1½ cup erikoishienoa sokeria
2 cup karpalomehua
6-8 cup vettä
jäitä, sitruunaviipaleita, sitruunamelissan lehtiä

Keitä 1 cup sokeria ja 1 cup vettä sokerisiirapiksi. Anna sen jäähtyä vähintään tunti jääkaapissa.
Purista sitruunoista (7-8kpl) mehu ja siivilöi se, jotta saat sitruunalihat pois mehusta. Sekoita sitruunamehua, erikoishieno sokeria ja karpalomehua kunnes sokeri on liuennut. Lisää jäähtynyt sokerisiirappi ja sen jälkeen vesi. Mehusta tulee melko vahvaa ja makeaa, joten vettä voi lisätä vielä omaan makuun sopivaksi. Tosin mehu kannattaa tarjoilla jäiden kanssa, joten se kannattaa huomioida vettä lisättäessä.

Ohjeet ovat cup-mittoina, Wiltonin kuppi-mitat ovat kätevä apuväline.



Kommentit