Confetin pitsiaineen käyttöohje


Confetin pitsiaineen käyttö on hauskaa ja melko helppoa. Tarvitset pitsiainetta ja silikonisen pitsimaton.
Pitsiaineita on eri väreissä; valkoinen, musta ja punainen vaativat sekoituksen ennenkuin massa on valmis. Hopea ja kulta pitsiaine ovat sen sijaan käyttövalmiita massoja.

Kun olet valmistanut pitsimassan purkin ohjeen mukaan, laita uuni lämpiämään 70-80 asteeseen.
Laita silikoninen pitsimatto tasaiselle alustalle (pöydälle) ja levitä palettiveitsen avulla pitsimassaa kuvioiden päälle. Levitä massa huolellisesti.


Vedä palettiveitsella tarkasti kaikki ylimääräinen pitsimassa pois. Ei haittaa vaikka kuvioihin jäisi vielä tässä vaiheessa muutamia ilmareikiä. Siirrä pitsimatto uunipellille ja laita uuniin kuivumaan noin 12 minuutiksi.

Ota pelti uunista, siirrä pitsimatto takaisin tasaiselle alustalle ja levitä toinen kerros pitsimassaa kuvioiden päälle. Tälläkin kertaa ole huolellinen levityksessä ja peitä kaikki mahdolliset pienet ilmareiät. Laita matto uudelleen uunipellille ja kuivata uunissa toiset 10-12 minuuttia. Hopea ja kultamassa saattaa tarvita hiukan pidemmän kuivatusajan uunissa (14-16 min).


Käännä pitsimatto kuviot pöytää vasten ja aloita pitsin irroitus varovasti kulmasta palettiveitsen avulla. Taita pitsimattoa vähitellen ja irroita pitsiä sentti sentiltä. Näin saat sen irtoamaan kokonaan ehjänä. Jos tuntuu, että pitsi ei lähde irti helposti ja se on kostean oloista, voit jättää pitsin kuivumaan mattoonsa muutamaksi tunniksi. Kun pitsimassa on kuivunut kokonaan, se irtoaa helposti matosta.


Pitsi on melko elastista ja muotoutuu helposti kakkujen sekä muiden koristeiden päälle. Se pysyy myös huoneenlämmössä, pöydällä, helposti käsiteltävänä useamman tunnin ajan. Jos kuitenkin haluat säilyttää sitä useita päiviä, laita pitsi ilmatiiviiseen rasiaan.


Pitsi liimautuu sokerimassan pintaan joko ihan vedellä tai elintarvikeliimalla.

Kommentit

  1. Ihania pitsejä! Kuinka monta grammaa pitsiainetta tarvitaan yhteen kakkuun eli kahteen liuskalliseen pitsiä? Confetti pitsiaine -purkin kyljessä on ohje 100 grammalle pitsiainetta. Kuluuko kaikki 100 grammaa vai onko siinä ylimääräistä?

    VastaaPoista
  2. Hei, voiko tuota pitsimassaa myös värjätä itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi pitsimassaa värjätä. Parhaiten siihen soveltuvat pastavärit.

      Poista
  3. Kaikki 100g menee yhteen pitsimattoon,ihan vähän voi jäädä yli.

    VastaaPoista
  4. Onko tuo pitsikin syötävää`

    VastaaPoista
  5. Voiko tätä käyttää pikkuleipien koristeluun? Kauankohan mahtavat säilyy enimmillään, pikkuleipien päällä ilmatiiviissä rasiassa?

    VastaaPoista
  6. Voi käyttää pikkuleipiin, ainakin itse olen käyttänyt :) Säilyvyydestä en osaa sanoa mitään.

    VastaaPoista
  7. Vinkki: pitsi on helppo liimata kakkuun kiinni pikeerillä

    VastaaPoista
  8. Nämä säilyy ilmatiiviissä astiassa vaikka kuinka pitkään. Voi laittaa keksien päälle, esim. pikeerin tai sokerimassan päälle.

    100g riittävyys on 5-6 pitsiä, eli riippuu pitsin suuruudesta (levys ja urien syvyys). pitsimattoja on 1-4 pitsin levyisiä, riippuen pitsistä ja matosta. joten riittävyys on arvioitava per pitsi eikä per matto, jos on 1 tai 4 pitsiä matossa.

    VastaaPoista
  9. Voikohan jauhetta käyttää vielä kun parasta ennen päivä on ohitettu?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti