tiistai 24. helmikuuta 2015

Black&White teemajuhlat


Musta&valkoinen sopii aina yhteen ja tekee juhlista vieläkin juhlavammat. 


Teimme näihin teemajuhliin tarjolle:

- vaniljamuffinit
- cookiepopsit
- salmiakkimarenkeja 
- herrasväen pikkuleivät
- kerroskakun


Salmiakkimarengit

4 valkuaista
200g sokeria (2,3 dl)
50g (1 pss) salmiakkijauhetta

Erottele valkuaiset ja vatkaa kovaksi vaahdoksi lisäten sokeria parissa kolmessa erässä. Lisää viimeisenä salmiakkijauhe. Pursota Wiltonin 1M tyllalla ruusukkeita leivinpaperille.

Tästä määrästä tulee noin kaksi pellillistä marenkeja. 

Paista 120 asteessa noin 1,5 - 2 tuntia riippuen marenkien koosta kunnes marengit ovat kuivia ja kevyitä.



Herrasväen pikkuleivät

250g voita
2,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
 5 dl vehnäjauoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita nopeasti ne muiden ainesten sekaan. Älä kuitenkaan vaivaa taikinaa. Laita jääkappiin jähmettymään hetkeksi (30min.) jolloin taikinaa on helpompi kaulia ja ottaa muotilla pikkuleipiä. 
(Mikäli taikina ei saa kohota ollenkaan voi leivinjauheen määrää vähentää tai jättää kokonaan pois.)

Paista pikkuleipiä 175 asteessa 5- 7 minuuttia.
Anna pikkuleipien jäähtyä kokonaan ennen koristelua. Käytä koristelussa royal icing-kuorrutetta, jonka pystyy värjäämään mustaksi Rainbow Dustin mustalla pastavärillä. Viimeistele valkoisella royal icingilla haluamasi kuviot keksien pintaan. Anna kuivua ennen tarjoilua.


Kattaustarvikkeista tähän teemaan sopii mainiosti Merimerin ihastuttavat musta-valkoiset Toot Sweetit.



Vaniljamuffinit 12kpl

2 kananmunaa
1,5dl sokeria
1dl juoksevaa margariinia
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1prk vaniljarahkaa
2rkl vaniljasokeria
½-1dl maitoa
kuorrutus:
5dl vispikermaa
1dl tomusokeria
3rkl vaniljakreemijauhetta
 
koristeet:
musta-valkoisia sokerimassatähtiä
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää margariini ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi rahka ja maito. Lisää maitoa taikinaan vain sen verran, että taikinasta tulee pehmeää. Se saa siis jäädä hiukan löysäksi.
Jaa taikina 12 paperiseen muffinivuokaan ja paista 180 asteessa noin 12-15 minuuttia.
Anna jäähtyä täysin ennen kuorrutusta.
 
Vatkaa kerma sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää kreemi ja sekoita tasaiseksi. Laita massa pursotinpussiin ja pursota pyöreän tyllan avulla muffinin päälle. Koristele tähdillä.
 
 
Cookie-popsit
 
1 pötköDops-keksejä
2-3 rkl tuorejuustoa
1pss(200g) mustia ja valkoisia melts-nappeja
ripoteltavia rakeita, nonparelleja
Murskaa keksit kulhossa tasaiseksi seokseksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita massaksi. Pyörittele 12 saman kokoista palloa. Sulata muutama nappi suklaata ja kasta tikkaritikun pää sulaan seokseen ennen keksipalloon työntämistä. Laita pallot tikkuineen jääkaappiin kovettumaan noin 30 minuutiksi. Sulata loput suklaanapit ja kasta pallot yksitellen sulassa suklaamassassa. Aseta samantien ne pystyyn pieneen vuokaan. Koristele heti ripoteltavilla koristeilla, nonparelleilla. Anna jähmettyä jääkaapissa vielä noin tunnin verran ennen tarjoilua.
 
 

tiistai 17. helmikuuta 2015

Teemajuhlat; Hollywood & Oscar Gaala


Ensi sunnuntaina juhlitaan Hollywoodissa 87. Oscar gaalan merkeissä. Suomessa ei tuolla gaalalla nyt niin kovasti merkitystä ole, mutta hauskan teemajuhlan siitä saa tehtyä. Ja sopiihan kulta-valkoinen glamour muihinkin juhliin.
 

Netistä saa tulostettua teemaan sopivia kuvia ja niistä askarreltua  kivoja koristeita pöytään.


Hollywood-muffinit saavat koristeiksi filmikelat. Ne on helppo tehdä. Tarvitset vain

- mustaa sokerimassaa
- ympyrämuotin halk. 6cm
ympyrämuotin halk.1cm


Koristeeksi sopivat myös syötävät kultaiset tähdet.


Suolapaloiksi sopivat hauskat, pienet naposteltavat. 
Mini ruiskuorten täytteenä on  tuorejuustoa (afrikan paprika) sekä tuoretta paprikasilppua.
Isompien ruiskuorten täytteenä on tonnikalamajoneesi-tahnaa sekä tuoretta kurkkua.
Suolakeksien koristeena on Koskenlaskija tuorejuustosta leikattu kolmio ja oliivista muotoillut rusetti nappeineen.


Drinkeiksi sopii limu lastenjuhliin ja kuohari aikuisten. Lasin reunaan voi tehdä kivan koristeen kultaisen koristejauheen avulla. Lasin reuna kannattaa sivellä elintarvikeliimalla ja pyöritellä sitten lasia koristejauheessa. Tuota jauhetta kannattaa sipotella esim. lautaselle, jossa lasin reunaa sitten pyörittää. Lautaselta saa sitten kaadettua koristejauheen takaisin purkkiin.
Hauskat pompom-tikut tekevät drinkistä vielä juhlavamman.

VINKKI! Kultaista koristejauhetta voi ripotella ihan vähän kuohuviinilasin pohjalle ennen juoman kaatamista. Kun juoma sitten lasiin kaadetaan, kultajauhe kimaltelee siinä kauniisti. Sopii erittäin hyvin mm. hääjuhliin.

 
 Valko-kultaiseen kerroskakkuun tarvitset:

- 1,5kg valkoista sokerimassaa
- kulta sprayta
- kultaista pitsiainetta
- kultaisia sokerihelmiä
- ei syötävää timanttinauhaa, kulta (ylimmän kakun alareuna)
- royal icing-kuorrutetta
- valkoista kukka- ja muotoilumassaa
- elintarvikeliimaa
- kultaista koristejauhetta (kukan keskusta)




Kakun kaikki kerrokset on kuorrutettu valkoisella sokerimassalla. 
Alimpaan kerrokseen on tehty kultainen pitsikoriste tällä pitsimatolla.
Keskimmäinen kerros on suihkutettu kultaisella sprayllä. Se täytyy tehdä ennenkuin asettaa tuon kerroksen kakkuun. Tuon kakun alareunaan on pursotettu ohuelti royal icingia ja koristeltu kultaisin sokerihelmin.
Ylimpään kerrokseen on pursotettu royal icingilla koristekuvio ja alareunaan laitettu ei-syötävä timanttinauha.
Kakun kukat on tehty muutamaa päivää aiemmin kukka- ja muotoilumassasta. Niiden tekoon on käytetty ruusu-koristemuotteja. Keskusta on pyöreä, hiukan litistetty pallo, joka on sivelty elintarvikeliimalla ja päälle ripoteltu kultaista koristejauhetta (samaa kuin lasin reunaan laitettu).
Kukat on kiinnitetty kakkuun royal icingin avulla.


torstai 12. helmikuuta 2015

Teemasynttärit; Lego



Lähes kaikkien poikien suosikkilelu on jossain vaiheessa Legot. Myös toiveet lego-aiheisista synttäreistä ovat tuttuja. Kokosimmekin tähän muutaman idean, joilla tuollaiset synttärit saa helposti järjestettyä.

Yksivärisillä kattaustarvikkeilla saa pöytään väriä, joka löytyy legolaatikostakin. Perusvärit sopivat hienosti ja miksei tyttöjen legosynttäreille sekoita pinkkiä ja violettiakin.

 
Netistä voi tulostella omaan käyttöönsä vaikka minkälaisia lego-kuvia ja  niitä voi liimata esim. mukeihinkin kiinni. Tai sitten voi keltaiseen mukiin piirtää legoukkelin kasvot.


 Hauskat popsit syntyvät helposti valmiista vaahtokarkeista. 
Legoukon pään "nappulan" tein leikkaamalla vaahtokarkista noin 0,5cm paloja ja ottamalla siitä palasta pienellä tyllalla (leveämmällä päällä) pienemmän palasen. Koska vaahtokarkki on itsessään tahmeaa se tarttui kokonaiseen karkkiin hyvin kiinni ilman mitään kiinnitysaineita. Samoin tikkaritikkukin kiinnittyi ihan itsessään. Sitten vain dippaus keltaiseen meltsiin, kuivatus ja mustalla pastavärillä kasvojen maalaus.


Lego-keksit

1pkt valmista murotaikinaa
royal icing-kuorrutetta
pastavärejä (punainen, keltainen, vihreä ja sininen)
M&M suklaarakeita

Paista murotaikinasta suorakaiteen muotoisia keksejä. Koristele ne värjätyllä royal icingilla ja viimeistele M&M-karkeilla.


Pöytään saa helposti koristeita ihan kotoa. Meillä pojat innoissaan rakensivat "kupit" pilleille sekä aterimille. Alustoina käytettiin isoja legoalustoja.


Legokakku syntyy muutaman palikan avulla, jos ei halua tehdä mitään monimutkaisempaa. Tähän kakkuun tein palikat kokonaan sokerimassasta, mutta voihan niitä tehdä myös mm. riisimuromassasta tai valmiista suklaapatukoista, jotka vain sitten päällystää.

Legopalikoihin tarvitsee ison veitsen, jolla saa leikattua palikan reunat sileiksi ja Dublopalikoiden nappulat teet tällä ympyrä-koristelumuotilla nopeasti. Kakun dublopalikat ovat ihan oikean kokoisia.
 Pienemmät legopalikat syntyvät samalla tavalla ja apuna voi käyttää esim. pientä tyllaa.


Hauskoja teemasynttäreitä järjestämään!


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Lumiukko-popsit


Lumiukko-popsit 12kpl
1 pötkö Dominoja
2rkl tuorejuustoa
valkoisia melts-nappeja
 
mustaa sokerimassaa
oranssia sokerimassaa
mustia nonparelleja
punaista tomuväriä

Murskaa dominot kulhossa tasaiseksi seokseksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita massaksi. Pyörittele 12 saman kokoista palloa. Sulata muutama melts-nappi ja kasta tikkaritikun pää sulaan seokseen ennen keksipalloon työntämistä. Laita pallot tikkuineen jääkaappiin kovettumaan noin 30 minuutiksi. 
 
Valmista mustasta sokerimassasta lumiukoille hatut ja oranssista pikkuruiset nenät.
 
Sulata loput napit ja kasta pallo sulassa massassa.  Koristele heti hatulla, nenällä ja nonparelleilla. Laita jääkaappiin jähmettymään noin tunnin ajaksi. Valmista näin kaikki popsit yksitellen alusta loppuun. Melts-kuorrutteen tulee olla pehmeää vielä popsissa, kun laitat koristeet.
 Anna popsien jähmettyä jääkaapissa vielä noin tunnin verran. Sitten voit sipaista pienellä siveltimellä punaista tomuväriä poskiin.