perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pääsiäisen minibebe-leivokset

Herkulliset bebe-leivokset syntyvät melko nopeasti ja ovat helppoja valmistaa. Kevään ja pääsiäisen kunniaksi ne voi tehdä raikkaan sitruunaisiksi sekä keltaisiksi.

Minibebe-leivokset 
n.40kpl

pohja:
200g voita
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
2tl vaniljasokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja

täyte:
lemon curdia
2dl vispikermaa

koristelu:
3dl tomusokeria
2-3 rkl vettä

 Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna, vaniljasokeri sekä jauhot. Pyörittele taikinasta pieniä palleroita ja painele ne voideltuihin minimuffinipellin kolosiin kuppimaisesti.
Paista 180 asteessa noin 10-12 minuuttia. Kupit eivät saa ruskistua liikaa.
Anna niiden jäähtyä hetki pellillä ennen varovaista irroitusta.

Vatkaa pari desiä kermaa vaahdoksi. Sekoita 1/2 dl:n vettä puoli purkkia sitruunahyydykejauhetta ja sekoita tasaiseksi. Kaada sitten se kermavaahdon joukkoon ja sekoita varovaisesti. Kaada sitruunamousse pursotinpussiin. Bebet on helpompi täyttää pussin avulla kuin lusikoida täytettä pieneen pohjaan tasaisesti. Sipaise bebepohjiin lemon curdia ja pursota täytettä niin että pohja täyttyy ja pinta tulee tasaiseksi. Täytä kaikki pohjat samalla tavalla.

Sekoita tomusokeriin vesi sekä pastaväri. Laita tämäkin pursotinpussiin, helpottaa huomattavasti työtä. Pursota sitten tomusokerikansi bebejen päälle ja koristele samantien valkoisilla nonparelleille.


Kevääseen kuuluu raikkaat värit ja pääsiäiseen ainakin itse yhdistää vahvasti keltaisen. Merimeri:n ylisöpöillä kattaustarvikkeilla tekeekin ihastuttavan juhlapöydän pääsiäiseen. Ja miksei muihinkin juhliin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti