keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kesän lastenjuhliin ideoita


Lauantaina loppuu koulut ja siitä alkaa koululaisten pitkä kesäloma. 
Kesällä synttäreitä tai muita juhlia on mukava ilman salliessa viettää ulkona. Uusi intiaaniteema sopiikin loistavasti ulkojuhliin. Metsästä löytyy mukavasti rekvisiittaa lisää ja nopean tiipiin saa kyhättyä muutaman tukevan oksan/puun rungon sekä ison viltin avulla.

Kesään on muutenkin mukava kehitellä jotain kivaa tekemistä ja yksi hauska leikki on vesi-ilmapallojen heittely. Nämä tykinkuula- ja torpedopallot ovat todella veikeitä ja irrottaa naurut aikuisiltakin.



perjantai 22. toukokuuta 2015

Ylioppilas-kakkuihin ideoita



Tässä on muutamia erilaisia ylioppilaskakkuja. 
Perinteinen ylioppilaslakki-kakku on helppo toteuttaa tavalliseen pyöreään kakkupohjaan. 
Kakku kuorrutetaan valkoisella sokerimassalla ja lippa lisätään mustasta sokerimassasta. 


Pullahiiren tekemässä kakussa on upea ruusu ja käsin tehty lakki-koriste.


Kakut voi koristella myös valmiilla koristeilla

- syötävillä kukkasilla
- syötävillä timanteilla
- ylioppilaskoristeilla (yolakki, lyyra)

maanantai 18. toukokuuta 2015

Pinkki kakku juhlaan kuin juhlaan


Tällainen melko yksinkertaisesti koristeltu kakku sopii niin ristiäisiin, valmistujaisiin kuin synttärijuhliinkin. Kakkuun on helppo lisätä teeman mukainen koriste.

Kakun alempi kerros on halkaisijaltaan 20cm ja ylempi kerros 15cm. 
Kakusta riittää noin 20:lle henkilölle, suuremmallekin määrälle jos tarjolla on muutakin.

Kakkuun tarvitset:

750g pinkkiä sokerimassaa
500g valkoista sokerimassaa
cmc-jauhetta
silikonimuotti, helminauha
hopeisia sokerihelmiä
kuviomatto, timantti
kerroskakkupylväät sekä alusta, 15cm


Kerroskakun kokoamisen ohjeet löydät täältä.

Pinkin kakun reunaan painoin kuviomaton avulla isot salmiakkiruudut. Sipaisin elintarvikeliimaa jokaisen kuvion kulmaan ja painoin sokerihelmet niihin kiinni.

Valkoisen kakun alareunaan tein helminauhaa silikonimuotin avulla. Käytin valkoista sokerimassaa (n.100g) , johon sekoitin hiukan cmc-jauhetta (n. 1/4tl). Se edesauttaa massan irtoamista silikonimuotista. Toinen vaihtoehto on käyttää pelkkää sokerimassaa ja laittaa muotti sitten hetkeksi pakastimeen. Näin massa jähmettyy ja irtoaa helpommin.

Pinkkiin rusettiin käytin myös tavallista sokerimassaa, johon sekoitin cmc-jauhetta (massaa n.150g, jauhetta n.½tl). Rusetin voi koota suoraan kakkuun, kun käyttää cmc-jauhetta. Massa kuivuu nopeasti muotoonsa ja se myös tarttuu kakun pintaan elintarvikeliimalla.
Voit myös käyttää valmista kukka- ja muotoilumassaa.

torstai 14. toukokuuta 2015

Confetti Tuusula 8v.


Viime lauantaina (9.5.) vietettiin Tuusulan Confetissa 8v.synttäreitä. Valmistelut aloitettiin jo perjantaina mm. ilmapalloja täyttämällä. Lauantaiaamusta sitten niitä kiikutettiin ulos huomionherättäjiksi. Liisa ja Elli kurkkivat pallojen takaa.


 Tarjolla oli perinteiset kakkukahvit sekä hyvät tarjoukset. Maistuvat kakut tulivat PH7:sta.


Vähemmän perinteistä olivat vieraamme, jotka saapuivat avaruudesta saakka. Star Wars-hahmoista paikalle saapuivat Keisarin henkivartija, Stormtrooper, Jawa sekä Tie fighter. 


Hahmot kuuluvat Nordic Garrison-organisaatioon. Koko heidän toimintansa perustuu hyväntekeväisyyteen. Hahmot tekevät esiintymisiä puhtaasta halustaan ja tapahtumien tuotto ohjataan suoraan johonkin kohteeseen. Meidän osuus menee Syöpäsäätiölle.
"The bad guys doing good"


Hahmot olivat ihan mahtavia ja keräsivät myymälään niin pieniä kuin isojakin ihailijoita. Kyllä nähtiin melko monta selfietä isienkin keskuudessa.



Darth Vaderkin piipahti... Confetin paidassa..

Synttäripäivä sujui ihan loistavasti ja saimme asiakkailta upeaa palautetta tapahtumasta.
Kiitämmekin kaikkia asiakkaita mahtavasta päivästä!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Kerroskakku LOVE


Tästä kerroskakusta tuli ISO ja todella PAINAVA. Kakusta riittää noin 100:lle henkilölle.
Kakkupohjat paistoin Wiltonin pyöreällä kakkuvuokasetillä

Kananmunia, kermaa ja sokerimassaa sai tähän kakkuun uppoamaan. Tein pohjat lasimenetelmänä (munat, sokeri, jauhot = saman verran). Suurimpaan pohjaan meni 12 kananmunaa, 2.suurimpaan 10 kananmunaa, toiseksi pienimpään 8 ja pienimpää pohjaan 6 kananmunaa. Sokerimassaa kului kuorrutukseen lähes 5kg.

Kakun alareunassa on silikonimuotin avulla tehtyä helminauhaa. Orkideat on tehty JEM:n muotin avulla. Teko-ohjeen löydät täältä

Kakun kruunaa hauska, elintarvikkeeksi luokiteltu koriste, jota en kuitenkaan itse söisi. Koristeita löytyy Tuusulan ja Espoon myymälöistä hintaan 5e/kpl. Koristetta on myös Mrs&Mr-mallisena.
Koriste on valkoinen, mutta sitä voi tuunata esim. elintarvikesprayllä tai elintarvikeliimalla ja koristejauheilla.



torstai 7. toukokuuta 2015

Star Wars -teemajuhlat



Poikien suursuosikki teemana on pysynyt vuosia Star Wars:it. Teeman kattaustarvikkeet löytyvät täältä


Tässä on myös muutama vaihtoehto, joita voi Star Wars-juhliin tarjolle tehdä:

* Star Wars kakku
* valomiekat
* tähtimuffinit

Kakussa on käytetty kuorrutukseen mustaa sokerimassaa ja valmista sokerimassakakkukuvaa, joka toimii loistavasti myös sokerimassan päällä. Kiinnittämiseen ei tarvita muuta kuin tippa vettä. Koska kakku on tuore/kostea pysyy tuo kuvakin helposti leikattavana koko ajan eikä sitä tarvitse tuon massan pintaan laittaa edellisenä iltana.
Star Wars-teksti on leikattu terävän koristeluveitsen avulla keltaisesta kukkamassasta ja pintaan on maalattu AirBrushin avulla oranssia. Tuon sävyn voi tehdä myös efektivärin avulla.
Darth Vader-kynttilä kruunaa koko kakun. 
Sininen teksti on pursotettu sulatetulla meltsillä.


Valomiekat

punaista, keltaista ja sinistä meltsiä
suolatikkuja

Sulata meltsit ja kasta suolatikut 2/3 osaa sulaan massaan. Anna kovettua leivinpaperin päällä.


Tähtimuffinit 12kpl

2 kananmunaa
1,5dl sokeria
1dl juoksevaa margariinia
1prk vaniljarahkaa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2-3 persikan puolikasta soseutettuna
½dlpersikkamehua
koristeluun
2dl vispikermaa
½dl sokeria
2tl vaniljasokeria
Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään. Lisää margariini, rahka, maito sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Jaa paperisiin Star Wars-muffinivuokiin ja paista 180 asteessa noin 12-14 minuuttia. Anna jäähtyä ennen koristelua.
Vatkaa kerma sokerien kanssa vaahdoksi. Pursota se tähtityllan avulla muffinien päälle ja koristele tähti-koristerakeilla.

Tuusulan Confetissa vietetään ensi lauantaina 9.5. synttäreitä. Vuosia tulee täyteen jo 8 vuotta. Myymälässä onkin tarjouksia, tapahtumaa sekä kakkukahvit luonnollisesti.

PS. Tule tapaamaan Star Wars-hahmoja ja hankkimaan teemaan tarvikkeet edullisesti!


maanantai 4. toukokuuta 2015

Naked cake -täytekakku äitienpäiväksi


Vaniljainen kakkupohja
200g voita
2dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljasokeria 
1 dl maitoa
Vaahtota sokeri ja voi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja lisää sitten maidon kanssa vuorotellen muiden ainesten joukkoon. Kaada 16cm sekä 20cm voideltuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia. Valmista pohjat mieluiten päivää ennen täyttöä.

Täyte

2prk mascarpone-juustoa
4dl vispikermaa
1,5dl tomusokeria
3dl lemon curdia
tuoreita marjoja

Vatkaa kerma vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää joukkoon mascarpone ja sekoita tasaiseksi. Laita vaahto pursotinpussiin. Tyllaa et tarvitse.

Leikkaa kakun pohjat kolmeen osaan. Aloita (20cm) kakun kasaaminen suoraan tarjoilulautaselle. Voit kostuttaa pohjia kevyesti esim. maidolla. Sivele pohjan päälle kerros lemon curdia ja pursota kermatäytettä pohjan reunaan noin sentin (1cm) kerros. Tarkoitus on kerman näkyä kauniisti kerrosten välissä. Aseta seuraava pohja ja toista täyteväli. Laita pintakerros ja aseta kakkupylväät varovasti kakkuun. Täytä toinen kakku (16cm) samalla tavalle suoraan kakkualustalle ja aseta lopuksi alemman kakun päälle. 
Pursota kakkujen väliin tasainen kerros kermatäytettä ja koristele kakku tuoreilla marjoilla ja kukilla. Viimeistele tomusokerilla.

VINKKI! Jos käytät tuoreita kukkia, kannattaa käyttää Wiltonin kukkapiikkiä. Näin kakku pysyy hygieenisenä.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vinkkejä kotikatsomoihin, Suomi voittoon!



Tänään alkaa MM-jääkiekko ja Suomi pelaakin heti USA:ta vastaan. Jos haluat viedä fiiliksen loppuun saakka, kannattaa kattauskin olla Suomen sävyissä. Täältä löydät sopivia sävyjä.
Kokosin muutamia hauskoja vinkkejä kotikatsomon herkutteluun. 

Ruisleipä ja maito se miehen tiellä pitää. 
Kotimainen ruispala on säänut väliinsä tuhdit täytteet sekä sinivalkoisen wrapin
Coctailtikut kruunaavat leivän.



Kylmä maito maistuu myös pillillä juotuna.
Samantyyppisiä pullokoreja laseineen löytyy ainakin Tuusulan ja Espoon myymälöistä. Kori sopii mainiosti kesän piknikkeihin!

Makeiksi herkuiksi voi pyöräyttää vaikka Sisu-muffinit.


Sisu-muffinit 12kpl

2 kananmunaa
1,5dl sokeria
1dl juoksevaa margariinia
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1prk sitruunarahkaa
0,5dl lakritsijauhetta
½-1dl maitoa

Kuorrutus:
2dl kermaa
2dl mascarpone-juustoa
1dl tomusokeria
2rkl vaniljasokeria

koristeeksi sokerimassa-Sisut
kultaisia nonparelleja

Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään. Lisää loput aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Jaa 12 muffinivuokaan ja paista muffinipellillä uunissa 180 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista sisu-koristeet mustasta sokerimassasta. Kaulitse massa ohueksi levyksi ja ota muottisetin pienimmällä ympyrällä, röpelöreuna alaspäin 12 kpl paloja. Ota levystä myös kirjainmuoteilla S-kirjaimia ja liimaa ne pyöreisiin paloihin kiinni. 

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää mascarpone sekä sokerit ja sekoita tasaiseksi. Laita pursotuspussiin ja pursota 1m tyllan kanssa muffinien päälle. Koristele Sisu-koristeilla ja nonparelleilla.


Kannustetaan Leijonat voittoon!