torstai 27. lokakuuta 2016

Pääkallo-pitsat


Pääkallo-pitsat 4kpl

2 dl vettä
25g hiivaa
½ dl öljyä
½ tl suolaa
n. 5dl vehnäjauhoja

4 rkl tomaattipyrettä
n. 200g salamisuikaleita
n. 2dl juustoraastetta
oreganoa

Liuota hiiva lämpimään veteen. Sekoita muuta aineet joukkoon ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna taikinan kohota hyvin liinan alla esim. mikrossa (vedottomassa paikassa).
Jaa taikina neljään osaan ja kaulitse jokainen osa jauhotetulla alustalla ympyrän muotoiseksi. Aseta taikina pala voideltuun 3D pääkallovuoan koloon (siihen puoleen, jossa on pääkallon kasvopuoli näkyvillä). Jätä taikina kuvan mukaisesti kolon yli.

Sivele tomaattipyre sudilla varovasti taikinaan, koloa mukaellen. Lisää neljännes salamisuikaleita sekä juustoraastetta ja ripottele oreganoa.


Kääntele taikinan ylimääräiset reunat peittäen pitsa-ainekset. Taputtele tiiviisti vuokaan. Paista 220 asteessa noin 15 minuuttia. Anna pitsojen levähtää hetken vuoassaan ennen kumoamista.


 Nauti lämpimänä!


VINKKI! Tavallisen lihapiirakankin saa näyttämään melko hurjalta halloween-juhlissa, jos muotoilee piirakan kanteen kasvot.


tiistai 25. lokakuuta 2016

Steampunk halloween-teemana


Steampunk-teema on wikipedian mukaan 1980-luvulla syntynyt tieteiskirjallisuuden suuntaus, jossa tapahtumaympäristön muodostaa 1800-lukua ja viktoriaanista Britanniaa muistuttava vaihtoehtoinen todellisuus. 
Steampunk yhdistelee höyrykoneiden aikakautta nykyaikaan. Nykytekniikan keksinnöt on käännetty höyryvoimalla tai kellokoneistoilla toimiviksi ja ne tuovat ulkonäöltään mieleen viktoriaanisen aikakauden muotoilun.

Me yhdistimme steampunkin ja halloweenin. Kakussa on käytetty kultaista ja pronssista kimallesprayta. Syötävä pitsi on tehty tällä pitsimatolla.
Kelloratakset on tehty pääsääntöisesti pyöreän muotin avulla ja käsin viimeistelty. Lisäksi on käytetty Wiltonin silikonimuottia apuna.

Pöllö on tehty valkoisesta kukkamassasta vapaasti muotoillen ja lopuksi sprayattu hopeisella kimallespraylla.





Teemaan sopii yksivärikattauksesta musta, hopea ja kulta, joita voi täydentää mm. näillä upeilla Party Porcelain aterimilla.


Halloween-tuotteet löytyvät verkkokaupasta tämän kategorian alta ja myymälöissä on myös paljon jo verkosta loppuneita tuotteita. Kannattaa mennä käymään päällä.


perjantai 21. lokakuuta 2016

Halloween drip cake


 Tarvitset kakun koristelua varten:

Boo  -kakunkoriste
Lepakko -kakunkoriste
candy melts pääkalloja
koristerakeita (esim.luita)
karhunvatukoita

Kakkupohja on 3 kananmunan peruspohja, joka on paistettu PME:n 15cm kakkuvuoalla.
Täytteeksi kakkuun sopii oikeastaan mikä vaan täyte. Tässä kakussa oli banaanimousse.
Kakku on kuorrutettu vanioljaisella voikreemillä ja päällä on maitosuklaasta tehty ganache.

Vaniljainen voikreemi

300g voita
300g tomusokeria
1 rkl maitoa
4-5 tippaa Wiltonin vaniljakastikeen makuinen makuaine
mustaa pastaväriä

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää maito ja makuainetipat. Värjää voikreemi harmaaksi muutamalla tipalla pastaväriä.
Helpoiten saat kreemin kakun pintaan pursottamalla sen ensin suurpiirteisesti ja sitten levittämällä sekä ohentamalla sen kauniiksi kerrokseksi kakun pintaan.

Suklaaganache kakun pintaan

100g maitosuklaata
50g kuohukermaa
nokare voita
pari tippaa mustaa pastaväriä

Pilko suklaa pieniksi paloiksi kulhossa. Kuumenna kerma paksupohjaisessa kattilassa ja kaada suklaan päälle. Sekoita kunnes suklaa on täysin sulanut ja lisää nokare voita sekä pastaväri. Ganache on heti valmis käytettäväksi. Jos se jäähtyy liikaa, voit sitä varovasti liedellä uudelleen lämmittää juoksevammaksi.

Aloita suklaan levittäminen varovasti reunoilta ja lopuksi täytä kakun pinta suklaalla. Viimeistele erilaisin koristein.


Valkoiset candy melts pääkallot syntyvät nopeasti suklaamuotin avulla. Sulata vain candy meltsit pusisn ohjeen mukaan mikrossa ja pursota ne suklaamuottiin. Laita jääkaappiin noin 30 minuutiksi ja saat hurjat pääkallo suklaakoristeet.




keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Salmiakkimarengit vs.murhamarengit


Salmiakkimarengit

2 kananmunan valkuaista
n.200g sokeria

Laita uuni lämpenemään 100 asteeseen. Valmistele pellit leivinpaperilla ja laita tähtitylla #32 pursotinpussiin valmiiksi.
Erottele valkuaiset keltuaisista huolellisesti. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi lisäten samalla tomusokeria joukkoon pienissä erissä. Marenkivaahto on valmista kun se on jämäkkää eikä valu kulhosta vaikka sen kääntäisi ylösalaisin. 
Kaada vaahto pursotinpussiin ja pursota pieniä marenkeja leivinpaperille. Marengit eivät laajene uunissa eli ne voi pursottaa lähekkäin.  
Ripottele salmiakkirouhetta marenkien päälle. Rouhe ei sula vaan se kestää uunin.
Laita pellit uuniin kuivumaan 1,5-2 tunniksi. Valmiit marengit ovat kevyitä ja kuivuneet kokonaan, kun irtoavat helposti leivinpaperista.
Täältä löytyy video pursotukseen.

Voit jättää osan marengeista ilman salmiakkirouhetta ja tehdä niistä murhamarenkeja. Eli paiston jälkeen voit punaisen pastavärin ja siveltimen avulla tehdä niihin veriroiskeita. Säväyttävät ainakin halloween-pöydässä.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Halloween drinkkejä koko perheelle


Halloweeniin sopivia drinkkejä/shotteja, joita voi nauttia koko perhe, syntyy helposti mistä juomasta vain kunhan ne tarjoilee jännittävästi. Apteekeista voi ostaa puhtaita ruiskuja noin 0,20-0,30e hintaan/kpl ja tässä ne on täytetty valmiilla mansikkakeitolla. Melko epäilyttävän näköistä, eikö?


Wiltonin testituubilasit pysyvät hyvin pystyssä täytettynäkin kun ne tarjoilee leikatusta myyntirasiastaan. Tämä vihreä juoma on itsetehtyä mehua mehupuristimella , jossa oli
  • omenaa
  • lehtikaalia
  • inkivääriä

Tämä heppu sen sijaan on tainnut ottaa muutaman myrkkyjuoman liikaa..?


tiistai 11. lokakuuta 2016

Salmiakkifudge


SalmiakkiFudge
1tlk kondensoitua maitoa
500g valkosuklaata
50g voita
3/4 dl Haganol salmiakkimixeriä

Laita kondensoitu maito, voi ja salmiakkimixeri laakeaan teflonpohjaiseen kattilaan tai pannuun. Sekoittele miedolla lämmöllä kunnes voi on sulanut ja seos on kuumaa. Lisää valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi. Seoksen tulee olla paksua ja väriltään harmaa.
Vuoraa neliönmallinen vuoka leivinpaperilla ja kaada seos siihen tasaisesti. Ripottele pintaan salmiakkirouhetta. Anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti ennen leikkaamista paloiksi. Kannellinen vuoka on kätevä fudgen säilytyksessä jääkaapissa.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Nahkakakku halloweenjuhliin


Tämä hurjan näköinen nahkakakku sopii aikuisten halloween-juhliin karmeutensa sekä koristeidensa vuoksi. Tikit ovat EI-SYÖTÄVIÄ kukkalangan paloja, jotka tulee ehdottomasti poistaa kakusta ennen syöntiä. Kukkalanka-tikeillä kakusta saa aidomman näköisen, mutta jos et halua niitä käyttää, voit pursottaa tikit royal icingista.

Kakku on halkaisijaltaan 24cm. Täytteenä on mansikkamousse. Kakku on kuorrutettu ensin voikreemillä, joka on värjätty tummanpunaiseksi ja sen päälle on laitettu ihon väriseksi värjätty sokerimassa. Sokerimassa on laitettu paloina kakun päälle, palat pysyvät hyvin paikoillaan kreemin ansiosta. Palat tulee asetella niin että niiden välistä näkyy voikreemiä hiukan.

Haavojen molemmin puolin tulee tehdä tikkien reiät esim. muotoilutyövälineellä, jossa on piikkimäinen pää. Reiät voi käsitellä punaisella ja ruskealla tomuvärisekoituksella ohuen siveltimen avulla. Tarkoituksena on saada reiät näyttämään tulehtuneilta. Samalla sävyllä voi käsitellä isommalla siveltimellä kakun ympäriinsä luoden efektejä sen pintaan.

Nahkakakun haavoihin voi levittää siveltimellä punaista kimallegeeliä. Se luo verisen/kosten efektin ja saa haavat näyttämään tuoreilta.

Kukkalankaa leikataan leikkurien avulla noin 1,5cm pituisiksi paloiksi. Pihtien avulla pätkien päät tulee kääntää, tikin muoto tulisi olla tällainen I_I 
Saat aseteltua pienet tikin pätkät reikiinsä pinsettien avulla.

Tarvitset kakun koristeluun

- 300g punaista voikreemiä
- 750g sokerimassaa
- punaista kimallegeeliä
- punaista ja ruskeaa tomuväriä
- siveltimiä

Voikreemin ohje

 300g voita
300g tomusokeria
1rkl maitoa
red no-taste pastaväriä

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää maito sekä väriä niin ettäkreemi on kunnon punaista. Kreemi kannattaa pursottaa tasaisesti kakun pintaan, laittaa hetkeksi jääkaappiin (10min) ja sitten tasoittaa palettiveitsen avulla. Jos kreemi tuntuu liian kovalta, palettiveitsi kannattaa lämmittää kuuman veden avulla.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Koirankeksejä vai ei?


Trick OR Treat? 
Tämä resepti on julkaistu vanhassa Halloween blogissamme pari vuotta sitten, mutta toimii yhä.

Halloweenina voi tarjolle laittaa purkillisen koirankeksejä.. Tosin nämä ovat tehty perusmurotaikinasta, joita voi syödä ihmisetkin, hyvällä omallatunnolla!
Murotaikina
125g voita tai margariinia
1,5dl sokeria
1 kananmuna
2,5dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
2,5tl vaniljasokeria
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Laita hetkeksi jääkaappiin kovettumaan.
Kaulitse taika ohueksi levyksi ja ota siitä luu-muotilla keksejä. Paista 200 asteessa noin 5-8 minuuttia.


maanantai 3. lokakuuta 2016

Pääkallo-kakkuset


Kardemumma-kakkuset

300g voita
3dl sokeria
5 kananmunaa
4,5dl vehnäjauhoja
3tl vaniljasokeria
3tl leivinjauhetta
2rkl kardemummaa
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Sekoita taikina ja jaa voideltuihin vuokakoloihin. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.
Anna kakkusten jäähtyä vuoassa noin 20 minuuttia. Jos kakkuset ovat kohonneet liikaa, leikkaa ne tasaisiksi ja liitä kallot yhteen.