perjantai 10. maaliskuuta 2017

Pääsiäiskakku itsetehdyillä suklaamunilla


Pääsiäiskakkuun liittyy olennaisesti suklaa vai mitä? Ainakin suklaamunat ja etenkin lasten mielestä. Valmista tänä vuonna suklaamunat juuri niissä väreissä kun itse haluat tai sellaisen makuisena tai täytteisenä kuin mieli tekee. Meiltä löytyy nyt useamman kokoista munamuottia.


Suklaamuotti toimii  candy melts-napeilla, joita on monessa värissä tai myös ihan tavallisella suklaalla. Silloin kyllä suosittelen suklaan temperointia, jotta muna irtoaa muotistaan ja saa kauniin kiiltävän pinnan.

Muotti toimii samalla tekniikalla kuin on käytetty limupullo-kakussa. Eli sulata candy melts tai temperoi suklaa. Kuorruta munamuotti (puolikas kerrallaan) ensimmäisen kerran ja kääntele muottia hetken aikaa niin että sula suklaa tarttuu tasaisesti koko munan pinta-alaan ja valuta ylimääräinen suklaa kulhoon takaisin. Toista 2-3 kertaa, jotta saat riittävän paksun kuoren suklaamunaan. Sopiva paksuus on noin 3-4mm. Tee munanpuolikkaan reunoista mahdollisimman tasaiset, jotta saat hyvän tartuntapinnan, kun yhdistät puolikkaat.
Valmista molemmat puolikkaat samalla tavalla.

Kun suklaamuna on kuivunut täysin muotissaan, se irtoaa siitä helposti. Ota tippa sulaa suklaata, sivele sitä munan reunoihin ja yhdistä puolikkaat. Candy melts jähmettyy hetkessä, joten se toimii hyvänä "liimana" tässä.

Koristele pääsiäismunilla kakut ja muut pääsiäisen leivonnaiset. Anna lahjaksi. Tai yllätä lapset sinisillä ja pinkeillä munilla, jotka ovat täynnä pieniä makeisia.


Kakussa ruoho on pursotettu #233 ruohotyllan avulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti