Halloweenin suolistopulla


Suolistopullaa

rahkapullataikina:

 50g tuorehiivaa
5dl täysmaitoa
50g voita
250g rahkaa
1tl suolaa
1,5dl sokeria
2tl kardemummaa
15dl vehnäjauhoja
punaista elintarvikeväriä (muutama tippa)

täyte:

1dl sulatettua voita
3/4dl sokeria
2tl kanelia

kuorrute:

4rkl sulatettua voita
2-3rkl maitoa
2-2 1/2 dl tomusokeria
punaista elintarvikeväriä

Sulata voi kattilassa, lisää maito ja rahka. Sekoita tasaiseksi. Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva sekaan. Sekoita kunnes hiiva on liuennut kokonaan.
Kaada seos taikinakulhoon ja lisää muut aineet joukkoon paitsi jauhot. Sekoita ja ala lisätä vähitelle jauhoja taikinaa vaivaten. Vaivaa kunnes taikina on tasaista. Se kuuluu jäädä hiukan normaalia pullataikinaa pehmeämmäksi.
Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa (mikro oikein hyvä paikka) noin 40 minuuttia.

Valmista täyte sekoittamalla sulanut voi, sokeri ja kaneli sekaisin. 
Kohoamisen jälkeen kaada taikina jauhotetulle pöydälle. Kaulitse se suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Sivele täyte levyn pintaan ja kääri rullalle. Leikkaa noin 1,5-2cm paksuisia paloja korvapuustien tapaan taikinarullasta.

Voitele uunivuoka. Minä käytin Ikeasta hankittua metallista vuokaa, joka mielestäni sopi tähän pullaan aivan loistavasti. Aukaise hiukan taikinakiekkoja ja asettele ne "suolistomaiseen" malliin. Osa kiekoista kannattaa aukaista niin että ruskeaa täytettä näkyy hiukan enemmän. Se antaa valmiille pullalle vähän elävyyttä.
Niiden välille kannattaa jättää pienet raot, koska taikina turpoaa uunissa. (vrt.bostonpulla)
Kun olet saanut vuoan täyteen, voitele kevyesti pinta valkuaisella ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.


(pulla ennen uuniin menoa)

Anna pullan jäähtyä hiukan ennen kuorrutteen sivelyä. Sekoita kaikki kuorrutteen ainekset keskenään ja sivele sitä sinne tänne luoden illuusion verisestä suolistosta.

Kaikessa karmivuudessaan tämä pulla on herkullista korvapuustia ja maistuu taatusti jokaiselle pullan ystävälle...

Kommentit