Tämän hetken kuuminta huutoa tuntuu olevan omenaruusujen teko. No pakkohan niitä oli tosiaan kokeilla ja helpolla sai upean näköisiä herkkuja.
Mietin kovasti, suolaisen ystävänä, että mikä taipuisi suolaiseen herkkuun. Päädyin kokeilemaan tomaattia ja hyvin toimi. Itse rakastan tomaatti kaikessa muodossa -nam!
Tomaattiruusut 12kpl
valmiita taikinalevyjä 6
isoja tomaatteja 6
3-4rkl tuorejuustoa (käytin valkosipuli-yrtti)
ripaus mustapippuria
kuivattua oreganoa, basilikaa
Sulata taikinalevyt ja kaulitse niitä sekä pituus että leveyssuunnassa hiukan ohuemmiksi. Leikkaa levy pituussuunnassa kahtia. Levitä levysuikaleen yläreunaan noin ½tl tuorejuustoa. Leikkaa isot tomaatit puoliksi ja viipaloi puolikkaat erittäin ohuiksi suikaleksi.
Asettele tomaattisuikaleet tuorejuuston päälle, ripottele oregano ja pippuri päälle. Käännä levyn alareuna tomaattien päälle ja kääri toisesta reunasta aloittaen varovasti ruusuksi. Nosta ruusu pystyasentoon ja sujauta kevyesti voideltuun muffinipelti koloon.
Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.
Omenaruusut 12kpl
valmiita taikinalevyjä 6kpl
5 isoa omenaa
3-4 rkl omena/aprikoosihilloa
kanelia
sitruunamehua
Pese omenat hyvin, halkaise ja poista omenakota. Suikaloi erittäin ohuiksi viipaleiksi. Laita kaikki viipaleet kulhoon, purista ½ sitruunanmehu ja peitä lohkot vedellä. Laita mikroon ja "kypsennä" täydellä teholla 4-5 minuuttia. Kaada vesi siivilän avulla pois ja anna omenaviipaleiden hetki viilentyä.
Valmista muuten samalla tavalla kuin tomaattiruusutkin.
Lopuksi viimeistele tomusokerilla.
Wau ja NAM =P
VastaaPoistaNoita suolaisia pitää ehdottomasti kokeilla :)
VastaaPoistaOmenaruusuja tein jo keväällä.. Hyviä nekin. Itsekin enemmän pidän suolaisesta.
Suolaiset versiot veivät kyllä kielen mennessään. Ja niitähän voi tuunata myös rajattomasti mm. eri leikkeleillä tai kalalla (graavilohisiivut).
Poista