torstai 25. heinäkuuta 2019

Vinkkejä juhlien järjestämiseen, rippijuhlat


Rippijuhlat voivat olla pienet vain lähimmän perheen kesken tai suuremmat koko suvun kesken pidetyt kestit. Meillä päädyttiin siihen keskivaiheille ja vieraita oli hiukan vajaat 50 henkilöä.
Nämä olivat ensimmäiset isommat juhlat, joihin halusin hiukan arvokkuuttakin mutta ei niin paljoa, että mentäisiin hääjuhlien puolelle.

Tarjoiluja oli todella vaikea päättää ja vielä vaikeampaa oli arvioida tarjottavien määrää. Missään nimessä tarjoilut eivät saisi loppua, mutta en nyt tahtoisi tehdä hirveästi ylimääräistäkään. 
Samoin mietin kaikkia juhliin liittyviä asioita, joita pitäisi ottaa huomioon. Googlettelin useamman illan ja hiljalleen sain kasaan jonkunlaisen listauksen huomioon otettavista asioista. Kasaan ne nyt tähän postaukseen, jotta sinun olisi helpompi järjestää juhlat.


SUUNNITTELE SUURET LINJAT

Aloita suunnittelu ajoissa. Päätä haluatko isot vai pienet juhlat. Ketä kutsut? Missä haluat juhlat pitää, kotona vai pitäisikö vuokrata juhlapaikka? Juhlapaikkojen suhteen kannattaa olla liikkeellä hyvissä ajoin, koska kesällä juhlia riittää (rippi, hää, kaste).
Mieti mitä haluat tarjota. Olisiko lämmin ruoka paikallaan vai mennäänkö salaateilla ja muilla kylmillä tarjottavilla?
Mieti millaiset juhlat haluat. Juhlavammat vai kotoisammat?

BUDJETOI

Juhliin saa rahaa menemään juuri niin paljon kuin haluaa riippumatta kuinka isot juhlat on kyseessä. Kun sinulla on budjetti tiedossa ihan aluksi, on helppoa sitten sen mukaan suunnitella juhlien kokonaisuutta. Pieniinkin juhliin menee yllättävän paljon rahaa, joten kaikenlainen tuunailu on kannattavaa ja itse asiassa se on kivaakin.


MIETI MENU

Kun olet päättänyt tarjoatko lämmintä ruokaa vai jotain muuta, suunnittele menu kokonaisuudessaan. Laske myös määriä, kuinka paljon kannattaa tarjottavaa valmistaa. 
Meidän menu oli kuvan mukainen. Juomina kahvi, tee, mehu, vesi ja limut.
Alkumaljana kuohuviiniä ja Festival-limua.

Lapsia (n. alle 10-vuotiaita) ei kannata laskea laisinkaan mukaan, koska he tuskin syövät karjalanpiirakkaa, namia ja naksuja enempää. Sen sijaan juomissa heidät kannattaa ottaa huomioon.
Meillä oli tarjolla 36 x 0,33 limupulloa ja vieraita oli sen vajaa 50, joista lapsia/nuoria 14kpl. Pulloja jäi 3kpl. Lisäksi oli tarjolla vettä ja mehua, joita meni myös useampi litra.

Karjalanpiirakat olivatkin sulhaspiirakoita ja niitä oli 60kpl, ne meni kaikki.
Vihersalaatissa oli 1 iso jäävuorisalaatti, 1 iso friseesalaatti sekä 1 iso pussi salaattimixiä sekä 4 kurkkua, sitä jäi noin 1/5 osa.
Jauhelihakiekkoja oli n.50kpl, niistä jäi 1/3.
Pastasalaattia oli liikaa, sitä olisi riittänyt puolet vähemmän.
Suolaisia piirakoita oli yhteensä 9 kpl, jotka jokainen oli leikattu 8 osaan. Niitä jäi 3 kokonaista.
Lisäksi tarjolla oli tomaatti-mozzarellasalaattia, sämpylöitä ja salaattiin lisukkeina fetaa ja kuivattua sipulia. Nuo menivät melko hyvin.
Munavoi oli tehty 10 munaan ja se meni lähes kokonaan.
Voiruusuun meni noin 400g voita, siitä jäi noin puolet. 

Mansikkakakku oli 35cm halk. (14 munan pohja), se meni lähes kokonaan.
Mustikka-valkosuklaajuustokakku oli 30cm halk. siitä jäi vajaa puolet.
Vadelma voikreemikakku oli 23cm halk. siitä jäipuolet.
Kahvikakusta jäi noin puolet.
Macaronseja oli n.60 ja niistä jäi muutamia.
Lisäksi oli tarjolla popcornnia, juustosuikeroita, vaahtokarkkeja ja Pullavaa. Ne menivät ihan kivasti,

SUUNNITTELE TARKEMMIN

Kun sinulla on tiedossa

* juhlapaikka
* juhlien koko (kuinka monta hlö kutsut)
* budjetti

voit alkaa tekemään tarkempia suunnitelmia. Niissä kannattaa ottaa huomioon monta pikku asiaa, jotka sitten helpottavat juhlapäivänä. 

Ehdottomasti kannattaa pyytää avuksi 1-2 henkilöä. 
Jos sinulla olisikin pitopalvelu hoitamassa syömispuolen, tarvitset apua ainakin kukkien vastaanottamisessa ja valokuvaamisessa. Mikäli hoidat itse tarjoilun, apukäsiä voi olla enemmänkin.

Kaikki säilyvä elintarvike, koristeet ja juhlavaatteet kannattaa hankkia jo useita viikkoja juhlia aikaisemmin. Silloin ne on jo hankittu eikä viimeisinä päivinä tarvitse lähteä etsimään esim. sopivaa juhlapaitaa.

Ainakin nämä voit hankkia ajoissa:
- kahvi, tee ja muut kuivat aineet
- jos tarjoatte kuohuviiniä alkumaljaksi niin ne kuohuviinit
- muut juhlajuomat (mehu, limu)
- jos tarjoiluun kuuluu karkkeja tai naksuja 
- juhlavaatteet
- juhlapaikan koristeet
- astiat (onko tarpeeksi, tarvitseeko lainata tai vuokrata lisää)
- muut kattaustarvikkeet (onko tarjoiluastioita, kakkulapioita tarpeeksi, lautasliinat, pöytäliinat)
VINKKI! Pöytäliinoiksi kelpaa loistavasti Ikean lakanat, ovat edullisempia kuin ostettu kangas.

Voit myös leipoa etukäteen pakkaseen niin kakkupohjat, macarons-leivokset kuin suolaiset piirakatkin.

Kukkamaljakko -tilanne kannattaa tarkistaa, onko niitä riittävästi. Tai keksiä vaihtoehtoinen "maljakko". Meillä toimitti maljakoiden virkaa kaunis sinkkiämpäri.

Juhlapaikan koristeluun voi satsata enemmän tai vähemmän. Kauniit paperikoristeet pompomit, honeycombit ja viirinauhat luovat tunnelmaa, samoin ilmapallokimput. Jos tila on kovin iso, suuret jättipallot (kuten meillä) ovat oivallinen valinta.
Pöytiin me teimme itse kukkakimput ja maljakot tuunattiin kurkkupurkeista. Kimpussa oli puutarhasta kerättyjä kuunliljoja sekä syreenin oksia. Teimme kimput edellisenä päivänä ja ne säilyivät hyvin seuraavaan päivään.


SIIVOUS

Mikäli pidät juhlat kotona, siivous on asia josta saa stressitason taatusti nousemaan. Perusteellinen siivous kannattaakin tehdä jo viikkoa aikaisemmin ja sitten vain juhlia edeltävänä päivä/päivinä siivoilla suurinpiirtein kaikki paikoilleen ja murut pois. Kodin perussiisteys on vallan riittävä. Kaikkien huomio on juhlissanne ja konfirmoidussa nuoressa, ei mahdollisissa muruissa nurkissa.

AIKATAULUTA

Jos olet aikataulujen mukaan eläjä (ja ehkä jos et olisikaan), suosittelen aikatauluttamaan juhlapäivän/edeltävän päivän. Siinä samalla tulee kirjoitetuksi kaikki mitä on tehtävä. Näin pystyt tarkistamaan, että kaikki tarvittava on muistettu. Ja tosiasia on, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

PERINTEITÄ JA MUUTA

Perinteisiin kuuluu, että kastekynttilää poltetaan rippijuhlissa. Muista se kaivaa esiin mikäli haluat tätä perinnettä kunnioittaa.
Minä tein myös rippilapsesta kivan kirjan, jossa oli kuvia ja tarinoita hänestä vuosien varrelta. Kirjan lopussa oli tilaa vieraiden tervehdyksille ja aion laittaa sinne valokuviakin juhlista. Tämä on sitten ihana muisto rippijuhlista, jota voi selailla vanhempana.


Viimeisempänä vaan ei vähäisimpänä..

NAUTI JUHLISTA

Juhlapäivän koittaessa mieli on täynnä muistettavia asioita ja jännitystä. Usko pois, kaikki sujuu hyvin ja jos jotain tapahtuu suunnitelmista ja aikataulusta poikkeavaa, ne jäävät mieleen vain hauskoina muistoina. Näin meillekin tapahtui :)

Ihanaa juhlakesää, nauttikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti