Koirankeksejä vai ei?


Trick OR Treat? 
Tämä resepti on julkaistu vanhassa Halloween blogissamme pari vuotta sitten, mutta toimii yhä.

Halloweenina voi tarjolle laittaa purkillisen koirankeksejä.. Tosin nämä ovat tehty perusmurotaikinasta, joita voi syödä ihmisetkin, hyvällä omallatunnolla!
Murotaikina
125g voita tai margariinia
1,5dl sokeria
1 kananmuna
2,5dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
2,5tl vaniljasokeria
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Laita hetkeksi jääkaappiin kovettumaan.
Kaulitse taika ohueksi levyksi ja ota siitä luu-muotilla keksejä. Paista 200 asteessa noin 5-8 minuuttia.


Kommentit

  1. Taikinasta tuli ihan vetelä ja täysin mahdoton kaulia, saati saada käsistä irti. Lisäsin jauhoja jonkun verran ja laitoin uudelleen kylmään. Tämänkään jälkeen leipominen oli tooosi vaikeaa. Jauhoja meni vielä taputteluvaiheessa (ei pystynyt kaulimaan edelleenkään) vielä paljon lisää Lisäksi uunissa "luut" lässähtivät muodottomiksi. Maku oli kuitenkin tosi hyvä!! :) Olen surkea leipuri, joten voi olla, että syy oli käsittelijässä, mutta noudatin ohjetta. Osaisiko joku neuvoa, missä minulla meni pieleen...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti