tiistai 26. syyskuuta 2017

Muumio omenapiirakka


Muumio omenapiirakka 
4-6 hlölle

100g voi/margariinia
3/4dl sokeria
1 kananmuna
noin 2½dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
(omenahilloa)
50g Confetin vaniljakreemijauhetta
1,5dl vettä
omenoita (1 iso tai muutama pieni)
vaniljasokeria, kanelia
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmuna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Vaivaa taikina tasaiseksi. Laita hetkeksi jääkaappiin kovettumaan ennen leipomista.
Ota taikinasta 1/3 osa sivuun. Painele muu taikina Wiltonin korkeaan piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille. 
 Valmista vaniljakreemi. Sekoita jauhe 1,5dl:n kylmää vettä ja vatkaa tasaiseksi.
Voit halutessasi laittaa ohuen kerroksen omenahilloa pohjalle, sitten levitä vaniljakreemi tasaisesti.
Leikkaa omenat ohuiksi siivuiksi ja laita ne vaniljakreemin päälle niin että kreemi peittyy. Ripottele omenien päälle vaniljasokeria ja kanelia.
Kaulitse 1/3 taikinan palanen ohueksi levyksi. Leikkaa siitä ohuita suikaleita. Asettele suikaleet omenien päälle kuvan tavalla.
Paista 200 asteessa noin 12-15 minuuttia.
Anna jäähtyä. Koristele Wiltonin syötävillä silmillä.
Irroita vuoan reunat ennen tarjoilua ja tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti