Kukkafoccacia


Kaunis kukkafoccacia -leipä saa kuvionsa erilaisista kasviksista. Herkullinen leipä maistuu monen ruuan kanssa, mutta toimii loistavasti ihan pelkästäänkin.

Kukkafoccacia

3,5dl vettä
n.7dl täysjyvävehnäjauhoja
25g tuoretta hiivaa
1,5tl suolaa
0,5dl oliiviöljyä
1rkl hunajaa

päälle
0,5dl oliiviöljyä
kirsikkatomaatteja
sipulia
paprikaa
valkosipulia
ruohosipulia
rosmariinia
sormisuolaa
seesaminsiemeniä

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon öljy, hunaja ja suola. Lisää sitten vähitellen jauhoja. Vaivaa taikinaa käsin noin 3 minuuttia. Kohota liinan alla noin 30
minuuttia.

Vuoraa pelti leivinpaperilla. Sivele oliiviöljyä leivinpaperille ja kaada kohonnut taikina siihen. Painele taikina tasaiseksi käsin ja anna kohota uudelleen liinan alla noin 30 minuuttia.

Valmistele kasvikset (puolita tomaatit, viipaloi sipulit jne.) Valele leivän pinta oliiviöljyllä. Painele kasviksia leivän pintaan haluttuun muotoon. Ripottele viimeiseksi seesaminsiemenet sekä sormisuola.
Paista 250 asteessa noin 10-12 minuuttia.

Foccacia on parhaimmillaan lämpöisenä.

(ennen uunia)

Kommentit