Porkkanakakku ketogeeniseen ruokavalioon

Tämä herkullinen porkkanakakku on älyttömän mehevä ja soveltuu vähähiilihydraattiseen sekä ketogeeniseen ruokavalioon. On myös gluteeniton.

Porkkanakakku 8 palaa

2 kananmunaa

6rkl erytritolia (karppisokeria)

1dl kuohukermaa

80g sulatettua voita

1tl soodaa

1dl mantelijauhetta

1dl hasselpähkinärouhetta TAI

0,5dl kookosjauhoja

2tl kanelia

2tl kardemummaa

ripaus inkivääriä

n. 3dl porkkanaraastetta

Kuorrutus:

1prk Philadelphia-juustoa

tilkka kermaa

maun mukaan erytritolia

1/2 sitruunan kuori

tilkka sitruunamehua

Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja lisää munavaahtoon vuorotellen sulanut/jäähtynyt voi sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi kääntele joukkoon porkkanaraaste.

Levitä taikina neliöreunavuokaan (säädetty kokoon 25 x 30cm), jossa on leivinpaperi pohjalla sekä reunoilla pellin päällä. Tasoita pinta sileäksi ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Kokeile kakkutikulla kypsyyttä. Kun tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen kuorrutusta.

Sekoita tuorejuuston joukkoon muut aineet ja vatkaa nuolijalla notkeaksi sekä sileäksi massaksi. Kuorruta porkkanakakun pinta ja koristele hasselpähkinä/mantelirouheella.

Säilytä mehevää kakkua jääkaapissa rasiassa tai kuvun alla.

Kakusta tulee 8 pientä palasta ja hiilihydraatteja yhdessä palassa on noin 2,3g.



 

Kommentit