sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Ylioppilaan juhlat


Ensi viikonloppuna taas juhlitaan koulujen loppumista. Nyt saavat myös päähänsä lakin painaa ahkerasti opiskelleet ylioppilaat. Juhlakakunkin voi leipoa kakun muotoon.

Yo-lakkikakku

4 kananmunan kakkupohja

metsämansikka-täyte:

1prk metsämansikka jogurttia
2,5dk flora vispiä
1pss (n.150g) kotimaisia pakastemansikoita
5 liivatelehteä
0,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria

kostutukseen noin 4 dl mansikkamehua

kuorrutukseen ja koristeluun:

750g valkoista sokerimassaa
200g mustaa sokerimassaa
tomusokeria
n.1dl kermavaahtoa

Valmista kakkupohja. Voit paistaa sen etukäteen.
Kakkupohja säilyy huoneenlämmössä, vuoan alla 2-3 päivää. Jos haluat tehdä pohjan vieläkin aikaisemmin, voit pakastaa sen ja ottaa sitten sulamaan täyttöpäivän aamuna.
Täytä kakku juhlia edeltävänä päivänä.

Leikkaa pohja kolmeen (3) osaan. Vuoraa kakkuvuoka reilusti tuorekelmulla ja kokoa kakku siihen nurinpäin. Laita ensiksi vuoan pohjalle kakun pintakerros (leikattu pinta sinua kohti). Kostuta mehulla. Sulata mansikat ja soseuta ne sauvasekoittimella. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.
Vatkaa kerma vaahdoksi sokerien kanssa. Sekoita kermavaahdon joukkoon mansikkasose ja -jogurtti. Sulata liivatelehdet pieneen tilkkaan kiehuvaa mehua ja valuta ohuena nauhana kermaseokseen.
Kaada täytteestä puolet pohjan päälle vuokaan, laita keskimmäinen kakkupala kostuta se ja kaada loput täytteestä sen päälle. Lisää viimeiseksi kakun pohjapala, kostuta se ja käännä tuorekelmun ylimääräiset reunat vuoan päälle. Anna maustua jääkaapissa yön yli.

Kumoa kakku tarjoiluvadille ja poista kelmu. Sivele ohuelti kermavaahtoa kakun pintaan sokerimassan alle. Kaulitse valkoinen sokerimassa isoksi levyksi noin 2-3 mm paksuikseksi. Nosta massalevy käsiesi tai kaulimen avulla kakun päälle. Massalevy täytyy olla reilusti kakkupohjaa suurempi, jotta saat sen laskeutumaan kauniisti ja rypyttä kakun pintaan. Silottele kakun pinta tasaiseksi ja leikkaa ylimääräinen massa pois.
Kaulitse musta sokerimassa levyksi ja leikkaa siitä kapea nauha, noin 2-3cm paksu. Liima se elintarvikeliiman avulla kakun alareunaan. Muotoile massasta myös lippaosa ja liitä se kakun etureunaan. Koristele lyyralla (keltaista sokerimassaa) ja sokerimassaruusulla. 

1 kommentti: