Juhannuksen mansikkakakku ja mansikka-kattaustarvikkeet


Juhannuksen perinteisin herkku lienee mansikkakakku. Sen kanssa ei tarvitse kikkailla mitään ja leipomisen sekä kokoamisen on sujuttava helposti mökkiolosuhteissakin.
Mansikka-kattaustarvikkeet ovat ihastuttavat ja sopivat helppoutensa vuoksi myös juhannuksen juhlapöytään.

Mansikka-nakukakku
n.6-8hlö

kakkupohja:
4 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta


täyte ja koristelu:
4dl vispikermaa
n.1dl sokeria
vaniljasokeria
tuoreita mansikoita

kostutukseen:
maitoa, mehua,limua

Paista kakkupohja valmiiksi paria päivää ennen tarjoilua.
Ota kaksi samankokoista mukia. Riko toiseen kananmunat ja mittaa toiseen mukiin saman verran sokeria. Kaada sokeri vatkauskulhoon. Mittaa tyhjään mukiin saman verran vehnäjauhoja kuin munia on toisessa ja lisää jauhoihin leivinjauhe. Kaada munat vatkauskulhoon sokerin päälle.
Vatkaa muna-sokeriseos kovaksi vaahdoksi. Kaada taikina voideltuun 15cm kakkuvuokaan ja paista uunissa 175 astetta noin 25-30 minuuttia.
Kakku on kypsä kun se ei tartu paistotikkuun.
Anna pohjan jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa sitten ritilälle se jäähtymään kokonaan.
Voit säilyttää pohjaa huoneenlämmössä vuoan alla muutaman päivän.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Aseta pohjapala tarjoilualustalle. Vatkaa kerma vaahdoksi sokerien kera. Kostuta kakkupohjaa ja lusikoi päälle kermavaahtoa. Pilko tuoreita mansikoita kerman päälle ja laita seuraava kakkupala. Kostuta se ja lusikoi taas kermavaahtoa sekä pilko mansikoita. Lopuksi laita kakkupohja päällimmäinen osa. Kostuta sitäkin hiukan ja lusikoi loppu kermavaahto kakun päälle. 
Koristele mansikoilla ja nauti heti hyvässä seurassa!

Aurinkoista juhannusta kaikille!



Kommentit