maanantai 13. syyskuuta 2021

Syksyinen voileipäkakku


 Syksyinen lihavoileipäkakku

(ohje n.10-12 hlö)

12kpl ruisvuokaleipäviipaletta 
10kpl paahtoleipäviipaletta (esim. Iso Paahto)
2-3dl lihalientä 

1.täyte
n.250g palvikinkkua pieninä paloina
1 punainen paprika
150g creme fraichea
1rkl majoneesia
mustapippuria
ripaus suolaa

2. täyte
2dl sinappikurkkusalaattia
150g creme fraichea
1rkl majoneesia

kuorrutus:
3 x 200g ruohosipulituorejuustoa
salaattia
kinkkuleikkelettä
meetvurstia


Valmista täytteet sekoittamalla täytteen 1. ainekset keskenään yhdessä kulhossa ja täytteen 2. aineet toisessa kulhossa.
Valmista lihaliemi lihaliemikuutiosta.

Vuoraa suorakaiteen muotoinen alusta tuorekelmulla jättäen reilut tuorekelmu suikaleet "yli".
Laita ensin 6 ruisleipäviipaletta vieri viereen, kostuta lihaliemellä ja lusikoi päälle kinkkutäyte.

Asettele sitten 4-5 paahtoleipäviipaletta kinkkutäytteen päälle. Kostuta ne lihaliemellä ja lusikoi päälle sinappikurkkutäyte. Laita niiden päälle 6 ruisleipäviipaletta ja kostuta. 
Käännä tuorekelmun ylimääräiset suikaleet kootun voileipäkakun päälle tiiviisti. Laita kakku jääkaappiin ja anna maustua seuraavaan päivään.

Avaa kelmut ja keikauta kakku toiselle alustalle, tarjoilualustalleen.
Levitä tuorejuustot palettiveitsen avulla tasaisesti kakun päälle. Koristele salaatilla, leikkeleillä ja pihlajanmarjoilla.
VINKKI! Mikäli haluat varmasti tasaiset reunat voileipäkakkuun, voit käyttää kokoamiseen apuna reunavuokaa.

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Rapujuhlat


Syyskuun tunnelmallisen tummina iltoina voi kutsua lähimmät ystävät rapujuhliin. Rapujuhlissa tarjotaan luonnollisesti rapuja, mutta kannattaa ottaa huomioon myös vieraat, jotka eivät ravuista niin välitä. Heille voi tarjota tonnikalapiirakkaa tai lohivoileipäkakkua. Ja jos kala ei maistu, tarjolle voi laittaa muitakin versioita suolaisista piirakoista ja voileipäkakuista.


Tonnikala-fetapiirakka

pohja:
100g voita
3,5dl vehnäjauhoja
0,5dl juustoraastetta
2-3 rkl kylmää vettä
ripaus suolaa

täyte:
1prk tonnikalaa
100g fetaa
ruohosipulia tai tilliä
2 kananmunaa
2dl ruokakermaa
mustapippuria, suolaa
1,5dl juustoraastetta

paprikasta voi ottaa rapu-muotilla rapukoristeet piirakan päälle.

Nypi huoneenlämpöinen voi ja jauhot sekä juustoraaste murusiksi. Lisää kylmä vesi ja vaivaa taikina palloksi. Painele se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Irtopohjavuoat sopivat piirakkavuoiksi hyvin.

Kaada taikinan päälle valutettu tonnikala, fetakuutiot sekä yrtit. Sekoita kananmunat, kerma, juustoraaste ja mausteet kulhossa. Kaada seos sitten tonnikala-fetan päälle. Koristele lopuksi paprika-ravuilla, jotka on tehty piparimuotin avulla.

Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia. Alenna lämpöä mikäli pinta alkaa liikaa ruskistumaan.


Verkkokaupasta ja myymälöistämme löydät vielä ison valikoiman juhla- ja kattaustarvikkeita rapujuhliisi.


Lohivoileipäkakku 10-12 henkilölle

n.12 viipaletta ruisvuokaleipää
n.10 viipaletta grahampaahtoleipää
kala- tai kasvislientä

lohitäyte:
n.600g savulohta
1prl (150g) ranskankermaa
suolaa, pippuria
tilliä

kurkkutäyte:
1,5 isoa kurkkua (raasteena noin 2,5dl)
1 prk (150g) ranskankermaa

kuorrutus:
n. 450g tuorejuustoa
kylmäsavulohta
tilliä, sitruunaa

Valmista täytteet. Raasta kurkku ja laita se valumaan siivilään, jotta saat ylimääräiset nesteet pois.
Sekoita savulohi ja raskankerma mausteineen toisessa kulhossa. Ota tarkasti mahdolliset ruodot pois.

Levitä 6 ruisleipäviipaletta alustalle vierekkäin, neliön muotoon kelmun päälle. Kostuta kala- tai kasvisliemellä. Levitä siihen ensimmäinen lohikerros, puolet koko määrästä. Laita paahtoleipäviipaleet, kostuta hiukan ja laita kurkkutäyte. Laita taas ruislepäviipaleet ja loput lohitäytteestä. Laita lopuksi paahtoleipäviipaleet taas ja kääri komeus kelmuun. Anna maustua jääkaapissa yön yli.

Ota voileipäkakku kelmusta ja aseta tarjoilualustalle. Levitä pintaan tuorejuusto tasaisesti ja koristele lohiruusuilla, sitruunaviipaleilla, tilillä ja paprikarapu-koristeella. Tai käytä valmista puista rapu-koristetta.


Jälkiruoaksi tarjoile kahvin kanssa sitruunaista kahvikakkua tai vadelmamousseleivoksia.
Rapu-keksit on tehty murotaikinasta ja koristeltu royal icingilla.


Vadelmamousse -leivokset

kääretorttupohja

4 kananmunaa
1,5dl sokeria
1dl perunajauhoja
3/4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle neliövuoan sisään ja paista 225 asteessa noin 7-9 minuuttia. Neliövuoka kannattaa asettaa noin puolen pellin kokoiseksi ja voidella alareunastaan. 
Anna levyn hiukan jäähtyä ennen kuin poistat neliövuoan. Irroita jäähtyneestä levystä uunissa ollut leivinpaperi. Aseta neliövuoka tarjoilualustalle ja sen reunoilla reunakalvo. Laita kääretorttupohja vuoan sisään.

täyte:

4dl vispikermaa

kiille:
n.400 g kotimaisia vadelmia
n.2dl hyytelösokeria valmiina

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita hyydykejauhe 1dl:n vettä ja kaada seos kermavaahtoon. Levitä mousse kääretorttupohjan päälle ja tasoita. Laita jääkaappiin hyytymään noin tunniksi.

Levitä moussen pintaan tuoreet vadelmat. Valmista hyytelösokeri paketin ohjeen mukaan. Anna sen jäähtyä hetken verran ennenkuin varovasti kaadat sen vadelmien päälle. Mikäli kaadat hyytelösokerin liian kuumana vadelmien ja moussen päälle, mousse alkaa sulamaan ja kiilteestä ei tule kaunis.
Anna hyytyä mielellään yön yli.

Poista kakku neliövuoasta ja irrota reunakalvo. Leikkaa paloiksi ja tarjoile.

torstai 5. elokuuta 2021

Gold jäätelöt


 Gold jätskit

Kinuski

1,5dl fariinisokeria

2dl kuohukermaa

0,5tl suolaa

 

Jäätelömassa

2 flora kuohua

0,5 prk kondensoitua maitoa

Puolet kinuskista (ohje yllä)

 

Kuorrute

4dl Callebaut gold suklaata 

1dl keksimuruja (kantola murokeksi) 

 

Silikoninen muotti

 

Keitä kinuski hiemman paksummaksi miedolla lämmöllä ja anna jäähtyä.

 

Vatkaa kuohu ja lisää siihen kondensoitu maito. Lisää noin puolet kinuskikastikkeesta ja vatkaa sekaisin. 

 

Kaada jäätelömassa vuokiin ja lisää niihin puikot. Voit käyttää loppukinuskin tässä vaiheessa ja marmoroida jäätelöt! Lusikoi siis hieman kinuskia sekaan ja sekoita kevyesti vaikka coctailtikulla. Anna jäätyä vähintään neljä tuntia ennen kuorrutusta! 

 

Kuorrutusta varten sulata suklaa. Sekoita siihen öljy ja anna jäähtyä huoneen lämpöiseksi. Sekoita lopuksi joukkoon keksimurut ja dippaile puikot siihen! 

 

Vinkki, mielestäni on helpointa dipata puikot korkeaan lasiin ja sitten antaa hetken olla leivinpaperin päällä ennen kuin siirtää takaisin pakkaseen! 

 

Tästä reseptistä saisit noin viisi muottia tehtyä eli aika monta puikkoa! Mutta loput voit myös hyvin kaataa vaikka leipävuokaan ja tarjoilla siitä haluamallasi tavalla! 

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Valkosuklaa-vadelma muffinit sour-koristeluin


Valkosuklaa vadelmamuffinit

 

150g huoneenlämpöistä voita

1,5dl raspberry & whitechocolate tomusokeria

4 kananmunaa

5dl vehnäjauhoja

1,5tl leivinjauhe

150g callebaut valkosuklaata 

1dl maitoa

200g pakaste vadelmia 

 

Kreemi

300g voita

200g raspberry & whitechocolate makutomusokeri

Maito

Wilton violetti pastaväri

Progel pink, sky blue

Dr.oetker sourflakes

Hattaraa (justice league, unicorn)

Irtokarkit


Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Valmistele muffinipelti paperisilla vuoilla 


Nosta vadelmat huoneenlämpöön.

Sulata valkosuklaa mikrossa 30 sekunnin jaksoissa välillä sekoitellen. 

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi.

Lisää kananmunat yksitellen välissä vatkaten.

Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauho keskenään ja lisää taikinaan. Lisää sitten maito ja sekoita kunnolla. Sekoita joukkoon ripeästi sula valkosuklaa. 

Kaada taikina pursotinpussiin ja pursota vuokiin. Täytä noin 2/3 osaa. Töki muffinien päälle kohmeiset vadelmat. Paista muffineita uunissa 10-12 minuuttia, tarkasta kypsyys puisella hammastikulla.  Nosta muffinit ritilälle jäähtymään. 

 

Kun muffinit ovat jäähtyneet voit valmistaa kreemin. Vatkaa ensin voita kovalla teholla kunnes se on vaaleata ja kuohkeaa. Lisää tomusokeri ensin varovasti käännellen ja sitten kovalla teholla kunnes seos on kuohkeaa. Lisää hammastikulla pieni määrä violettia pastaväriä ja vatkaa sekaisin, violetti väri taittaa keltaisuuden kreemistä jolloin väreistä tulee kirkkaammat! 

Vatkaa lopuksi kreemiin pikaisesti lusikallinen jääkylmää maitoa. 

Jaa kreemi kahteen osaan ja värjää toinen pinkillä ja toinen sinisellä. 

Leikkaa tyllalle reikä yhteen pursotinpussiin ja kiinnitä tylla liittimellä. 

Leikkaa toinen pussi saumasta auki ja levitä pöydälle. Täytä toiselle puolelle pinkkiä ja toiselle sinistä pituussuunnassa. Rullaa pussi takaisin kartion muotoon ja leikkaa ylijäämät muovista pois. Laita tämä pussi toisen, tyllalla valmistetun pussin sisälle. Pursota muffinien päälle ensin ohut kierros reunan mukaan. Dippaa kreemi strösseliin ja pursota sen jälkeen haluamallasi tavalla. Koristele muffinit hattaralla, nomparelleillä ja irtokarkeilla.

 

Nautiskele itse tai anna lahjaksi kauniisti pakattuna!



 

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Raparperisydän


 

Raparperi -kakku

 

2-3dl raparperin paloja

2rkl sokeria

2rkl vettä

 

1 vanilja tuorejuusto (viola) 

1 flora kuohu

1dl callebaut valkosuklaa nappeja

 

Pohjaksi voit käyttää melkein mitä tahansa! 

keksimurut, britakakkupohja, kääretorttupohja.

 

Kiehauta raparperit kattilassa veden ja sokerin kanssa ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

 

Sillä välin sulata suklaa ja anna sen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Kun suklaa on viileää vatkaa kuohu kunnolliseksi vaahdoksi. Sekoita suklaasula ja tuorejuusto keskenään. Vatkaa suklaaseos kuohuun. Kaada tuorejuustoseos vuokaan mutta jätä keskelle tilaa raparperille. Siivilöi raparperistä nesteet ja kaada vuokaan. Peitä vielä ohuella kerroksella juustomassaa. Pohjaksi kelpaa vaikka kesimurut jotka voit painella kevyesti suoraan päälle, käytin itse ylijäänyttä brita -kakkupohjaa. Anna kakun jäätyä vuokaan vähintään neljä tuntia ennen irroitusta! 




maanantai 7. kesäkuuta 2021

Suklaakakku syötävillä kukilla



Suklaakakku

 

300g voita

300g  keskitumma callebaut suklaa

3dl ranskankerma

3dl fariinisokeri

6 kananmunaa

2tl vaniljatahna

2tl suola

1dl Dr. Oetker premium kaakao

8dl vehnäjauho 

2tl sooda

2tl leivinjauhetta

3dl maitoa

 

Kuorrute

3dl Kuohukermaa

1dl Callebaut maitosuklaa

2dl Callebaut keskitumma suklaa

 

Koristeet

Kultahiutaleet 

Syötäviä kukkia

Merisuolaa


Lämmitä uuni 175 asteeseen

Voitele KYLMÄ vuoka voisulalla silikonisella sudilla.

 

Sulata voi ja suklaa. Sekoita siihen ensin ranskankerma, sokeri ja sitten munat. Lisää taikinaan mausteet. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan. Lisää lopuksi maito. Kaada taikina voideltuun vuokaan. 

 

Huomaa että on tärkeää että uunin on kunnolla lämmennyt kun laitat kakun uuniin! Paista kakkua noin 45 min uunin alatasolla.  Testaa kakun kypsyys kakkutikulla tai puisella tikulla. Kumoa kakku heti uunista ottamisen jälkeen ritilälle jäähtymään.

  

Kun kakku on täysin jäähtynyt voit kuorruttaa sen. Siirrä kakku pakastimeen siksi aikaa kun valmistat kuorrutteen. Mittaa suklaa lämmön kestävään kulhoon. 

Kiehauta kerma kattilassa ja kaada suklaan päälle. Anna seoksen seistä muutama minuutti ja kääntele sitten tasaiseksi. Sekoittele seosta kääntelemällä jotta et aiheuta ilmakuplia! 

Peitä seos kelmulla ja anna sen jäähtyä huoneenlämmössä kunnes se paksuuntuu.

 

Nosta kakku ritilän kanssa ison kulhon päälle ja kaada hitaasti suklaata kakun päälle. Voit kaataa useamman kerroksen köyttämällä kulhoon valunutta suklaata uudelleen. 

 

Koristele kakku ja tarjoile! 

 Tämän kakun kaveriksi sopisi erinomaisesti vadelmat ja pensasmustikat


 

tiistai 18. toukokuuta 2021

Eclair eli tuulihattuleivokset

Eclair eli tuulihattuleivokset (n. 20kpl)

2dl vettä

100g voita

1 1/2dl vehnäjauhoja

1tl vaniljasokeria

3 kananmunaa

täyte:

Dr Oetker vaniljakreemiä

kuorrute:

Callebaut Ruby suklaata

ruusukultaisia koristerakeita, kuivattua vadelmaa

Kiehauta vesi kattilassa. Sulata rasva siihen. Lisää jauhot ja vaniljasokeri hyvin sekoittaen. Kuumenna seosta vielä niin että se irtoaa kattilan reunoista. Anna jäähtyä muutama minuuttia ja lisää sitten munat taikinaan yksitellen hyvin sekoittaen.

Laita taikina pursotinpussiin, jossa on tylla (esim. tähtitylla, jos haluat kuvioidun pinnan). Pursota leivinpaperille noin 8cm pitkiä taikinapötköjä.

Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua kesken paiston. Anna leivosten hiukan jäähtyä ennen täytteen laittoa.

Valmista vaniljakreemi pussin ohjeen mukaan ja laita se pursotinpussiin, jossa on täytetylla. Pursota jokaiseen leivokseen vaniljakreemiä molempiin päihin alta päin. Näin täyttöaukko jää piiloon. Ja koska vaniljakreemi on paksua, se ei valu leivoksesta pois.

Sulata Ruby suklaa mikrossa ja dippaa eclairien pinta siihen. Koristele upeilla ruusukultaisilla koristerakeilla (rakeet ovat muuten suklaata eli eivät halkaise hampaita!) ja kuivatulla vadelmalla.

Laita tarjolle isossa tarjoiluvadissa!



tiistai 11. toukokuuta 2021

Kukkainen voileipäkakku

Kukkainen voileipäkakku

16 palaa paahtoleipää

kurkkumajoneesia

salamisuikaleita

paprikaa

ruohosipulia/persiljaa

lihalientä kostutukseen

kuorrutukseen:

kevytmajoneesia

salaattia, rucolaa

syötäviä kukkia


Leikkaa paahtoleivän paloista reunat pois ja asettele ne 4:n riveissä leivinpaperin ja kelmun päälle hiukan päällekkäin. Kostuta lihaliemellä ja sivele pintaan kurkkumajoneesia. Levitä päälle salamisuikaleet, paprikan palaset ja ruohosipulin/persiljan silppu. Kääri varovaisesti kelmun avulla rullaksi ja pyöritä vielä leivinpaperin sisään. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.

Avaa leivinpaperi ja poista kelmu. Aseta rulla tarjoiluvadille.

Kuorruta kevytmajoneesilla pinta ja koristele salaatilla. Viimeistele voileipäkakku vielä syötävillä kukilla.

tiistai 20. huhtikuuta 2021

Salmiakkimunkit


 

Munkkitaikina

2,5dl täysmaito

2,5dl vesi

1dl sokeria

1tl suola

2pss kuivahiiva

Noin 800g vehnäjauhoja

100g voita


Öljyä uppopaistamiseen

 

Lämmitä nesteet noin 41 asteiseksi.

Sekoita nesteeseen sokeri ja suola.

Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita se taikinaan. 

Lisää taikinaan jauhoja vähän kerrallaan kunnes taikina tuntuu irtoavan kulhon reunoilta. Itse vaivaan taikinan käsin mutta onnistuu myös koneella. Lämmitä voita mikrossa kunnes se on pehmeää.

Vaivaa pehmeä voi taikinaan. Jätä taikina nousemaan noin puoleksi tunniksi liinalla peitettynä. 

 

Kauli taikina noin 1-2cm paksuksi levyksi jauhotetulla pöydällä.

Ota taikinasta muotilla haluamasi muotoisia munkkeja. Donitsi-muotilla saat tasakokoiset rinkulat.

Anna rinkuloiden vielä kohota liinan alla puolisen tuntia. 

Kuumenna öljy ja paista munkit kypsiksi. Ole varovainen kuuman öljyn kanssa.


Kun munkit ovat jäähtyneet, voit kuorruttaa ne erilaisilla kuorrutteilla (salmiakki, kinuski, suklaa).

 

Salmikkikuorrute

2/3 osaa pussista Hopeatoffeeta

0,75dl kermaa

 

Kuumenna seosta liedellä keskilämmöllä kunnes seos sulaa yhteen. Sekoittele seosta kuumentaessa.

Dippaa donitsit ja koristele heti dippauksen jälkeen. 


Munkit reiät voi paistaa minimunkeiksi. Ja niitä voi dippailla kuorrutteissa.


Kinuskikuorrute

2dl kerma

1dl fariinisokeri

1dl sokeri

0,5tl suola

50 g voi

0,5dl callebaut valkosuklaa

 

Sekoita kaikki paitsi valkosuklaa kattilassa ja anna seoksen kiehua ja sakeutua (noin 5-10min) keittoaika riippuu monesta tekijästä kuten kattilan materiaalista ja koosta. 

Laita valkosuklaa lämmön kestävään kulhoon ja kaada kinuski valkosuklaan päälle. Anna seoksen seistä noin 5min ja sekoittele sen jälkeen tasaiseksi.





maanantai 19. huhtikuuta 2021

Appelsiini juustokakku


Appelsiini juustokakku


Appelsiini tahna

1,5dl Appelsiini + kuoriraaste

0,5dl Sitruuna + kuoriraaste

1,5dl Sokeri

5kpl keltuaista

100g Voi (huoneenlämpöinen)

 

Pohja

200g Keksimurskaa

Noin 5rkl tahnaa

 

Täyte

1 Flora kuohu

300g philadelphia tuorejuusto

2dl tahnaa

1dl appelsiinimehu

2pss vegegel

 

Kiille 

2dl Appelsiinimehu

1rkl Hunaja

1pss vegegel

 

Valmista ensin appelsiini tahna

Purista appelsiineistä ja sitruunasta mehua tarvittava määrä sekä raasta kuoret.

Sekoita mehut, kuoret, sokeri ja keltuaiset mikron kestävässä kulhossa. Mikrota seosta noin kaksi minuuttia täydellä teholla.

Poista kulho varovasti mikrosta ja vatkaa seosta. Mikrota minuutin välein sekoitellen kunnes seos sakenee selvästi. Varmuudeksi vaikka vielä kertaalleen yhden minuutin ajan.

Lisää huoneenlämpöinen voi pienissä nokareissa välillä sekoittaen. Siirrä tahna puhtaaseen lasi-astiaan.

 

Valmistele noin 20cm reunavuoka reunakalvolla tarjoiluastialle. 

Valmista keksipohja murskaamalla keksit pieneksi ja sekoittamalla siihen lusikallinen kerrallaan tahnaa. 

Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille. 

Halusin lopputuloksesta hieman rustiikkisen joten jätin reunan osittain paljaaksi. 

Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

 

Vatkaa kuohu ja tuorejuusto kuohkeaksi.

Lisää 1dl tahnaa seokseen.

Sekoita vegegel sekä 1dl tahnaa ja 1dl appelsiinimehua kattilassa ja kiehauta.

Lisää lämmin seos nopeasti vatkaten juustoseokseen. 

Kaada täyte vuokaa ja tasoita pinta.

Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään 30min ennen kiilteen aloitusta.

 

Purista appelsiinimehu ja sekoita se hunajan sekä vegegelin kanssa kattilassa ja kiehauta.

Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Kaada jäähtynyt kiille kakun päälle ja siirrä jääkaappiin. Anna kakun jäähtyä kunnes kiille on jähmettynyt, vähintään 1h.

 

Koristele kakku ja tarjoile! 



 

tiistai 23. maaliskuuta 2021

Trooppinen pannacotta-piirakka


Pohja

180g kookoshiutaleita

1dl ruokosokeria

0,5dl vehnäjauhoja

3 iso kananmunan valkuaista

 

Täyte

5dl kuohukermaa

300g callebaut valkosuklaa

3 liivatetta 

 

Salsa

Ananas

Mango

3 Passionhedelmää

 

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään.

Lisää valkuaiset ja sekoita massaksi.

Painele massa vuoan pohjalle ja reunoille.

Paista pohjaa uunin alatasolla 15 noin minuuttia tai kunnes pohja on saanut kullanruskean värin.

 

 

Anna pohja jäähtyä ja tee sillä välin täyte.

Laita liivatteet likoamaan. Mittaa valkosuklaa lämmön kestävään kulhoon. Kiehauta kerma kattilassa.

 Ota kerma liedeltä ja lisää siihen yksitellen liivatteet koko ajan sekoitellen kunnes ovat sulaneet.

 Kaada kuuma kerma-liivateseos siivilän läpi suklaan päälle. Anna kerma seistä pari minuuttia ja sekoittele sitten tasaiseksi.

Anna täytteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kun kaadat sen piirakkaan.

Tässä välissä sulata noin 50g valkosuklaata mikrossa kolmenkymmenen sekunnin välein sekoitellen kunnes valkosuklaa on täysin sulanut.

Sivele valkosuklaa pohjalle silikonisella sudilla.

Kaada jäähtynyt täyte vuokaan ja siirrä jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.

 

Kun piirakka on hyytynyt voit valmistaa salsan.

Kuutioi mango ja ananas. Siivilöi passionhedelmä jotta saat siemenet poistettua.

Sekoita hedelmät keskenään ja levitä piirakan päälle haluamallasi tavalla. 

Koristele piirakka ja nauti! 

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Kukkaiset mokkapalat


 

Mokkapalakukat

2 kananmunaa

3dl sokeria

3dl vehnäjauhoja

1,5tl leivinjauhetta

1dl maitoa

150g sulatettua voita

200g sulatettua maitosuklaata

(Hasselpähkinärouhetta)

 

Kreemi

400g pehmeää voita

250-300g salted caramel makutomusokeria 

2rkl kylmää maitoa

 

Pastavärejä

Tylliä

Pursotinpusseja

 

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele muna-sokerivaahtoon. Sekoita sulatettu voi, suklaa ja maito keskenään ja kääntele taikinaan. Paista 225 asteessa noin 10-12 minuuttia.

 Leikkaa jäähtyneestä pohjasta eri muotoisia paloja muottien avulla.

 Vatkaa pehmeä voi vaaleaksi ja kuohkeaksi. Siivilöi tomusokeri joukkoon ja vatkaa sekaisin. Lisää lopuksi kylmä maito ja vatkaa nopeasti tasaiseksi. Ota kulhoon pieni määrä kreemiä ja värjää haluamallasi sävyllä. Pursota pohjasta leikatuille paloille erilaisia kukkia ja lehtiä.

 Tyllat #104, #3, #10, #21, #233, #1M, #125

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Täytetyt pääsiäismunat

Pääsiäisen suosittu jäölkiruoka on täytetyt suklaamunat. Ne voi valmiista valmiista suklaamunista tai siten tehdä itse. Itsetehtynä ne saa soveltumaan mm. ketogeeniseen ja vähähiilihydraattiseen ruokavalioon käyttämällä erittäin tummaa suklaata.

Callebautin suklaat ovat markkinoiden laadukkainta suklaata, joiden temperointi onnistuu mikrossa ja maku on lähes täydellinen.

Täytetyt suklaamunat

2 valmista pääsiäismunaa 

TAI

Callebaut suklaata (jos haluat vhh/keto sopivan valitse extra tummasuklaa)

munamuotti

normaalitäyte:

2dl vispikermaa

0,5 rasiaa hyydykejauhetta (mansikka)

mansikoita, koristerakeita

vhh/keto täyte:

2dl kuohukermaa

0,5dl itsetehtyä keto sitruunatahnaa

Jos käytät valmiita pääsiäismunia, avaa ne varovasti tteivät rikkoudu. vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää 0,5dl kylmää vettä puolet hyydykejauherasiasta, sekoita ja kaada seos kermavaahdon joukkoon. Voit lisätä muutaman mansikan palasen munanpuolikkaaseen ennen täytteen pyrsottamista.

Laita täyt pursotinpussiin, jossa tähtitylla. Pursota täyte munanpuolikkaisiin ja koristele haluamallasi tavalla.

Valmista vhh/ketoversion suklaamunat itse. Sulata tummasuklaa mikrossa 15 sekunnin intervallein. Suklaa ei saa palaa vaan sen tulee sulaa vähitellen. Sekoita ainia hyvin lämmityskertojen välillä. Kaada suklaa munamuotteihin ja laita hetkeksi (15-20 min.) kylmään. Irrota munanpuolikkaan muotista varovasti.

Vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sitruunatahna. Muuta makeutusta ei tarvita. Sekoita ja laita pursotinpussiin. Pursota täyte munanpuolikkaisiin ja koristele. 

HUOM. Kuvassa alla koristeet sisältävät tavallista sokeria, joten eivät ole optimaalisia vhh/ketogeeniseen ruokavalioon.



 

Itsetehty sitruunatahna tavallinen ja keto


 Lemon curd eli sitruunatahna sopii jälkiruokiin, kakun täytteeksi, moussen kaveriksi ja moneen muuhun leivontaan. Se on myös melko helppo tehdä itse ja se muuntautuu myös ketogeeniseen ruokavalioon sopivaksi.

Lemon Curd eli sitruunatahna

yhden sitruunan raastettu kuori ja mehu
2 keltuaista
1dl tavallista sokeria
TAI
0,5dl Stevia Sweet crystal makeutusainetta
50g voita

Laita kaikki ainekset kattilaan. Lämmitä seosta koko ajan sekoittaen. Tahna on valmista kun se paksuuntuu ja muuttuu kiiltäväksi. Kaada seos siivilän läpi, jotta saat kuoren palat pois. Säilytä puhtaissa lasipurkeissa jääkaapissa.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Vaniljakreemi-persikka piiras


Vaniljakreemi-persikkapiiras

1ptk valmista murotaikinaa

1,5dl lemon curd sitruunatahnaa
100g Confetin vaniljakreemiä pakkauksen ohjeen mukaan valmistettuna
persikan puolikkaita

Sulata murotaikina ja painele se suorakaiteen muotoiseen irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Painele reunojen tueksi foliota tiiviisti ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Folio auttaa reunoja pysymään ylhäällä ja taikina ei valu vuoan pohjalle.

Anna pohjan jäähtyä. Levitä sille sitten sitruunatanha. Valmista vaniljakreemi ohjeen mukaan, laita pursotinpussiin ja pursottele se kauniisti sitruunatahnan päälle. Koristele persikan puolikkailla ja sitruunamelissan lehdillä.

Tämä piirakka syntyy todelle helposti ja on keväisen raikas.

perjantai 12. helmikuuta 2021

Laskiaispullat erikoisruokavalioon


Herkulliset laskiaispullat, jotka soveltuvat ketogeeniseen ja vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Resepti on myös gluteeniton.

Pullat 9kpl

4 kananmunaa
1/2tl suolaa
1dl kuohukermaa
50g sulatettua voita
2dl Pofiber perunakuitua
2rkl psylliumia
1tl ksantaania
2 rkl kardemummaa
5rkl erytritolia eli karppisokeria

pinnalle:
1 kananmunan keltuinen
mantelilastuja tai kookoshiutaleita

täyte:
2dl kuohukermaa
2rkl erytritolia
n.9tl vähäsokerista hilloa

Sekoita kulhossa käsivispilällä munat, suola ja kuohukerma. Lisää sulanut ja jäähtynyt voi. Sekoita keskenään kaikki kuivat aineet toisessa kulhossa. Yhdistä sitten kuivat aineet kananmunaseokseen ja sekoita ripeästi niin että menevät tasaisesti sekaisin, mutta älä vatkaa sen enempää. taikina alkaa saman tien turpoamaan. Anna sen hetken verran turvota (n.5min.)

Laita pellille leivinpaperi. Nostele kostein käsin taikinaa 9 osaan ja pyörittele niistö kevyesti pyöreät pullat. Voitele pinta keltuaisella ja ripottele päälle mantelilastuja tai kookoshiutaleita jos tahdot.
Paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia.



Jos pullat leviävät uunissa, taikina on ollut liian löysää. Mikäli käytät todella isoja kananmunia, kannattaa Pofiberin määrää hiukan nostaa.

Kun pullat ovat kokonaan jäähtyneet, halkaise ne varovasti. Vatkaa kerma vaahdoksi sokerin kera, laita vaahto pursotinpussiin ja täytä pullan pohja kermavaahtorenkaalla, jonka keskelle voit laittaa lusikallisen hilloa. Nosta pullan kansiosa päälle. Pinnalle voi vielä ripotella jauhemaista makeutusainetta esim. Steviaa. 
Vähäsokerista hilloa on saatavilla suuremmista ruokakaupoista tai hillon voi tehdä itsekin käyttämällä erytritolia ja pakastemarjoja.